torstai 21. joulukuuta 2023

ISOHIRVENJÄKÄLÄ

Isohirvenjäkälässä eli toiselta nimeltään islanninjäkälässä on paljon lima- aineita, pääasiassa likeniiniä, mutta myös isolikeniiniä, pektiiniä, pentosaania ja ligniiniä. Lisäksi siinä on jäkälähappoja, A-, B1- ja B12- vitamiineja sekä suhteellisen paljon jodia ja tärkkelystä.

Jäkälän vaikuttavin aine on lima, joka rauhoittaa ärtyneitä ja tulehtuneita suun ja nielun limakalvoja estäen mm. yskänärsytystä.  Niillä on antibioottisia ominaisuuksia, joten siksi sitä on käytetty jo kautta aikojen sisäisesti ylempien hengitysteiden vaivojen hoitona.

Jäkälähapot ovat karvaita ja ne kiihdyttävät ruoansulatusrauhasten toimintaa, joten se on hyvä apu ruokahaluttomuuden hoitoon. Lisäksi sitä on käytetty ruoansulatuskanavan ärsytyksen ja tulehdusten hoitoon, sillä se voitelee myös suolen limakalvoja.

Ulkoisesti sitä voi käyttää huonosti paranevien haavojen hoidossa.

Isohirvenjäkälän sisältämä happoa suositellaan esikäsittelemään emäksisellä aineella, kuten soodalla, ennen käyttöä, sillä muutoin se on hyvin kitkerän makuinen. Tuoretta jäkälää voi myös kuivattaa huoneenlämmössä ja tehdä siitä vaikka teetä.



KÄYTTÖ


Isohirvenjäkälän esikäsittely 

Isohirvenjäkälät kerätään parhaiten kostealla säällä ja niistä poistetaan roskat. Sekoita 10 litraan kiehuvaa vettä 1 dl ruokasoodaa. Laita jäkälät veteen ja anna niiden liota pari tuntia. Näin saadaan jäkälähappo poistumaan jäkälästä. 

Huuhtele jäkälät huolellisesti 4- 5 kertaa vedellä, valuta. Kostea jäkälä jauhetaan ja kuivataan TAI vaihtoehtoisesti ensin kuivataan ja sitten jauhetaan.

Jäkäläjauhe säilytetään paperipussissa.

Jäkäläjauhoa voi käyttää esim. leipään, puuroihin, velleihin, keittoihin, pataruokiin, pannukakkuihin, mehukeittoihin. Sitä voi sekoittaa ruis- ja kaurajauhoihin.

Jauhtettua, kuivattua jäkälää käytetään 2 dl puoleen litraan nestettä.


Isohirvenjäkäläkeitos yskään

20 g kuivattua isohirvenjäkälää
n. 4 l vettä

Anna yrttien liota 3 tuntia yhdessä litrassa kylmää vettä. Vaihda vesi tunnin välein.

Liuotuksen jälkeen keitä seosta 5 minuuttia, jonka jälkeen vaihda uusi vesi, 1 litra.

Anna kiehua 15 minuuttia. 

Suodata ja juo kulauksittain.


Isohirvenjäkälätee 

1 rkl kuivattua jäkälää
kuumaa vettä

Kaadetaan vesi kuppiin, jossa on kuivattua jäkälää. 

Haudutetaan 15- 20 minuuttia. 

Nautitaan 3 kertaa päivässä.


Isohirvenjäkäläleipä 

2 dl esikäsiteltyä, jauhettua ja kuivattua isohirvenjäkälää
1/2 litraa vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
jauhoja

Kiehautetaan vesi ja se kaadetaan jäkälien päälle. 
Annetaan jäähtyä kädenlämpöiseksi. 

Lisätään hiiva, suola, öljy ja jauhot. Annetaan nousta puoli tuntia lämpimässä paikassa peiteltynä. 

Leivo taikinasta tämän jälkeen kaksi leipää, jotka saavat nousta pellillä peiteltynä toiset puoli tuntia.

Paistetaan 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Jäkälä- kaurapuuro

4 dl vettä
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl esikäsiteltyä jäkälää

Sekoita kaurahiutaleet kiehuvaan veteen, lisää siihen jäkälä ja hämmennä puuro tasaiseksi.

Nauti piimän ja puolukoiden kanssa. 

Jäkälä kaurapuuro rauhoittaa vatsaa.



VAROITUKSIA:

Isohirvenjäkälä voi sisältää suuriakin määriä raskasmetalleja, joten niitä ei saa kerätä kaupungeista, teollisuusalueiden lähettyviltä, eikä teiden varsilta.

Suuret määrät isohirvenjäkälää ravinnossa käytettynä voi aiheuttaa ripulia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti