Näytetään tekstit, joissa on tunniste hammassärky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hammassärky. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. lokakuuta 2023

KUUSI

Kuusen kerkkiä
Kuusenhavuissa on paljon C- vitamiinia, männyhavuissa niitä on vielä enemmän.

Kuusenkerkät sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C- vitamiineja, eteerisiä öljyjä, sekä lisäksi antioksidantteja ja muita ravinteita.

Kuusenkerkkä auttaa väsymykseen, flunssaan, hengitystievaivoihin, kuten yskään ja keuhkoputkentulehdukseen sekä lisäksi se lisää vastutuskykyä. 

Kerkästä voi saada apua kihtiin, reumaan, sappivaivoihin, lihaskipuihin ja vatsavaivoihin. Lisäksi se lisää verenkiertoa ja virtsaneritystä. 

Kerkkiä voi pureskellä tuoreena suoraan puista. Vanhan kansan peruilta on myös tietoa siitä, että tuoreiden kerkkien pureskelulla on torjuttu myös hammassärkyä ja suutulehduksia.

Kuusen- ja männynhavuista voi tehdä talvellakin lämmintä juomaa.

Kuusen pihkaa tuhoaa bakteereita ja sitä onkin käytetty haavojen ja hiertymien hoitamiseen. 

Tuore läpikuultava pihka on parasta, mutta haavoja voidaan hoitaa myös kovettuneella, hienonnetulla pihkalla.

Alkukesänä kuusen nuorista versoista voi valmistaa mm. salaattia, teetä, siirappia ja niitä voi käyttää esim. keitoissa ja vaikka kuohu- ja viherjuomien maustamiseen. 

Nuoria versoja voi syödä tuoreena suoraan puusta kerättynä. Kerkkien keruuaika on keväästä noin keskikesään saakka, jonka jälkeen neulaset alkavat kovettua.

Muistattehan, että kuusenkerkkien keräämistä varten täytyy olla metsänomistajan lupa!

Kuusenkerkkiä voi koittaa kuivata, mutta kuivattuina maku ja kerkän ulkonäkö muuttuu.

Jääkaappisäilytyksessä kerkkien maku voi myöskin muuttua kitkeräksi.

Pakastaminen ja säilöminen on kerkkien maun kannalta suotuisin keino säilöä niitä.



KUUSENKERKKÄÄ JA SIITÄ VALMISTETTUJA TUOTTEITA VOIT TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.




KÄYTTÖ


Kuusenneulastee

2 dl kiehuvaa vettä
2 rkl kuusenneulasia

Kaada vesi kuppiin ja hauduta kannen alla 5- 10 minuuttia. Nauti pienin kulauksin 3 kertaa päivässä. 
Juoman voi makeuttaa hunajallla.

Käytä esim. flunssaan, vilustumisoireisiin, väsymykseen ja yskään.


Kuusenkerkkätee 

2 dl kiehuvaa vettä
noin 2 rkl kuusenkerkkiä

Laita kerkät kuppiin ja hauduta 5- 10 minuuttia. Nauti pienin kulauksin 3 kertaa päivässä.
Juoman voi makeuttaa hunajalla.

Käytä esim. virtsanerityksen lisäämiseen, sappivaivoihin, vatsavaivoihin ja vilustumisoireisiin.

Tätä voit käyttää myös höyryhengitykseen.


Kuusenkerkkäsiirappi keittämällä 

1 l kuusenkerkkiä
4 dl sokeria
2 l vettä

Kerkät huuhdotaan tarvittaessa. Laita kuusenkerkät kattilaan ja lisää vettä niin paljon kunnes kerkät juuri ja juuri peittyvät. Anna olla yön yli vedessä.

Hauduta kerkät vedessä miedolla lämmöllä noin 2 tuntia. Ota kattila pois liedeltä ja anna kerkkäveden jäähtyä tunnin verran kannen alla peitettynä.

Siivilöi kerkät, ota keitinvesi talteen (voit tehdä keitinvedestä esim. teetä) ja kaada ne takaisin puhtaaseen kattilaan. Lisää sokeri ja anna sen liueta miedolla lämmöllä, hämmennä seosta koko ajan.

Keitä 1- 2 tuntia ilman kantta, kunnes se muuttuu siirappiseksi ja kuori tänä aikana seoksen pinnalle mahdollisesti nouseva kuona pois reikäkauhalla.

Jos haluat juoksevaa siirappia, vähennä keittoaikaa.

Laita valmis siirappi puhtaaseen lasipulloon tai- purkkiin. Huoneenlämmössä ja tummassa astiassa siirappi säilyy vuosikausia, mutta voit säilyttää sitä myös läpinäkyvässä astiassa, mutta säilytä tällöin siirappi suojassa valolta.

Voit säilyttää siirappia myös jääkaapissa tai sen voi pakastaa.

Käytä siirappia esim. teen makeuttajana tai flunssaan, keuhkoputkentulehdukseen tai yskään 1/2 tl- 1 tl suoraan suuhun otettuna.

Voit tarjota siirappia myös esim. pannukakkujen, jäätelön, puuron kanssa tai vaikka leivän päällä.


Kuusenkerkkäsiirappi ilman keittämistä 

1 osa kuusenkerkkiä
1 osa sokeria (itse käytän luomu ruokosokeria)

Murskaa kuusenkerkät esim. tehosekoittimessa ja laita puhtaaseen lasipurkkiin vuorotellen kerroksittain 1/2 cm kuusenkerkkämurskaa ja 1/2 cm sokeria, kunnes purkki on lähes täynnä.

Laira lasipurkki lämpimälle ikkunalle, peitä purkin suu pyyhkeellä/ talouspaperilla ja kiinnitä suoja esim. kuminauhalla.

Anna siirapin muhia 4- 5 vrk, jonka jälkeen purkista voi alkaa valumaan sokerilientä, joka siivilöidään, purkitetaan, säilötään ja käytetään kuten edellä.


Kuusenkerkkäsnapsi 

1l kuusenkerkkiä
5 dl korkeintaan 32 % viinaa

Laita kerkät puhtaaseen lsaipurkkiin ja kaada viina päälle, jonka jälkeen laita kansi tiiviisti kiinni ja sen anna tekeytyä vähintään kuukausi. 

Ravistele purkkia vähintään kerran päivässä.

Siivilöi kerkät pois ja säilö puhtaaseen lasiastiaan.

Voit käyttää snapsia viinan maustamiseen makua tuomaan tai käyttää sellaisenaan.


Kuusenkerkkälikööri 

kuusenkerkkäsnapsia
kuusenkerkkäsiirappia

Sekoita snapsia ja siirappia makusi mukaan ja nauti kylmänä.

Säilyy tiiviissä ja puhtaassa pullossa vuosia


Kuusenkerkkäjuoma 

4 l vettä
2 l kuusenkerkkiä
0,5 kg sokeria
25 g sitruunahappoa

Laita kuusenkerkät kulhoon ja kaada kiehuva vesi päälle. Lisää sitruunahappo ja anna seoksen jäähtyä yön yli. Siivilöi juoma, lisää sokeri, kiehauta ja anna jäähtyä.

Kun juoma on jäähtynyt, pullota se ja laita jääkaappiin.

Säilyy kylmässä kaksi viikkoa.

Juomaa voi myös pakastaa tai siitä voi tehdä jääpaloja

Erinomainen hellejuoma!


Kuusenkerkkäsima 

1,5 l tuoreita kuusenkerkkiä
6 l vettä
nokare hiivaa
2 dl hunajaa

Murskaa kuusenkerkät esim. sauvasekoittimella ja kaada kiehuva vesi murskeen päälle.

Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi, jonka jälkeen lisää hiiva ja hunaja.

Anna käydä 1- 2 vrk, siivilöi ja pullota.

Säilytä viileässä.


Kuusenkerkkähunaja 

juoksevaa hunajaa
kuusenkerkkiä vähintään puoli purkillista

Laita puhtaaseen lasipurkkiin kuusenkerkkiä mielesi mukaisesti. Lisää juokseva hunaja päälle.

Anna tekeytyä vähintään yön yli.

Säilyy hyvin huoneenlämmössä.

Käytä 1/2 tl- 1tl esim. teehen mausteeksi, yskän, flunssan tai keuhkoputkentulehduksen hoitoon.


Jalkakylpy havuista 

0,5 l havuja
4 l  mieluisen tuntuista vettä

Kaada havut ja vesi astiaan ja anna tekeytyä puoli tuntia. Upota jalat kylpyyn ja nauti.

Erinomainen verenkieron lisääjä jaloissa.


Kokovartalokylpy havuista 

4 l havuja
4 l kiehuvaa vettä

Kiehauta vesi ja kaada se havujen joukkoon. Halutessasi voit siivilöidä havut. 

Kaada vesi kylpyyn ja lisää haaleaa vettä, kunnes kylpy on sopivan lämpöinen.

 Istuudu ja nauti.

Kokeile kylpyä, jos sinulla on lihaskipuja, kihti, reuma tai jos haluat lisätä verenkiertoa.