Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmavaiva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilmavaiva. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. helmikuuta 2024

LIPSTIKKA ELI LIPERI

Lipstikka on ollut Suomen suosituimpia lääkekasveja. Se on monivuotinen putkikasvi, jota esiintyy pihoilla, puutarhoissa ja viljelyjäänteenä Etelä- ja Keski- Suomessa. 

Roomalaiset kasvattivat lipstikkaa ja se levisi heidän mukanaan myös muualle Eurooppaan. 

Benediktiinimunkit toivat liperin Pohjolaan noin tuhat vuotta sitten. Lipstikkaa viljeltiin luostareissa lääkkeeksi, sekä karkottamaan tuholaisia. Pohjolassa sitä istutettiin asumusten ympärille pitämään poissa rotat käärmeet ja luteet. 

Lipstikan juurista, tuoreista tai kuivatuista lehdistä ja varsista, sekä myös siemenistä voi tehdä teetä ja tinktuuraa. 

Lehtisatoa voi kerätä koko kesän ajan, kunhan jättää lehtiä tuottamaan uutta satoa. Kuivaamista varten pääsato kerätään heinäkuussa, jolloin toisen sadon saa kerättyä syyskuussa. Satoa kannattaa käyttää ahkerasti, sillä lipstikka on melko kiitollinen kasvi ja se lähtee hyvin helposti rehottamaan.

Myös juuria, varsia ja siemeniä voi säilöä kuivaamalla tai pakastamalla. 

Lipstikka sisältää monia terveydelle hyödyllisiä aineita, kuten C- ja A- vitamiinia, flavonoideja, eteerisiä öljyjä, kumariineja, tanniineja, kalsiumia ja magnesiumia.

Lipstikka lisää syljen, mahanesteiden, sapen eritystä, sekä suolen liikettä ja lisäksi se laukaisee sileän lihaksiston kouristuksia. 

Lipstikka on lämmittävä, vahvistava, puhdistava, diureettinen, hikoiluttava, ruokahalua ja ruoansulatusta vahvistava. Se parantaa vatsan kuntoa, poistaa ilmavaivoja ja laihduttaa.

Sitä käytetään lasten koliikkiin, ruoansulatusvaivoihin, suolistotulehduksiin, ruokahaluttomuuteen, täyteyden tunteeseen ja ilmavaivoihin. Lipstikka irrottaa limaa, hiostaa ja alentaa kuumetta ja sitä käytetäänkin limaa irrottavana hengitystiekatarrin, keuhkoputkentulehduksen, yskän, vilustumisen ja kuumeen hoitoon. 

Lipstikalla on antimikrobisia ja antiseptisiä vaikutuksia ja sen kaikki osat sopivat käytettäväksi huuhteluterapiana virtsatietulehduksissa ja ehkäisemään munuaissoran muodostumista. 

Lipstikka on estrogeenistä, afrodisiakkista, kuukautisia edistävää ja kohdun supistuksia estävää. Sitä voi käyttää kuukautiskipuihin, hitaaseen synnytykseen ja lisäämään maidon tuotantoa.

Lipstikka on rauhoittavaa ja stimuloivaa, joten siitä voi olla apua migreeniin ja unettomuuteen.

Ulkoisesti käytettynä se käy lieviin ihotulehduksiin ja paiseisiin, sekä lisäksi myös kurlaus- ja suuvetenä suun haavaumien, aftojen ja nielurisatulehdusten hoitoon.

Juuren pureskelemisella uskotaan olevan keskittymiskykyä parantava vaikutus.

Aromaterapiassa lipstikkaa käytetään kihdin ja turvotuksen, huonon verenkierron, reumatismin, rakkotulehduksen, anemian, ilmavaivojen ja ruoansulatusongelmien lievittämiseen, sekä kuukautisten puuttumiseen ja kuukautiskipuihin. 

Ruoanlaitossa lipstikka kestää kypsennyksen hyvin ilman, että se menettäisi arominsa. Maultaan lipstikka on voimakas.

Kasvin kaikki osat kelpaavat hyvin maustamiseen, mutta voimakkaimpia ovat juuret ja hedelmät. 

Nuoria lehtiä ja varsia voi tarjota vihannesten tavoin tai niitä voi lisätä tuoreeltaan tai kuivattuna keittoihin, patoihin, muhennoksiin ja kastikkeisiin. Nuoret varret voi myös syödä sellerin tavoin.

Lipstikka on ennen kaikkea kasvisruokien, kuten esimerkiksi kukkakaalin, kyssäkaalin ja porkkanan mauste, mutta se sopii hyvin myös tomaatti-, herne- ja papukeittoihin, sekä tomaatti- ja paprikasalaatteihin riisin ja pastan kera, sekä munakkaisiin, marinadeihin, pikkelsseihin, sekä peruna- ja kalaruokiin. 

Lipstikkavoita voi levittää perunoille, punajuurille ja juureksille.

Hienoksi silputtuna lipstikan lehdet tuovat hyvää makua rahkaan sekä tuorejuustoon ja se sopii hyvin yrttisuolan valmistukseen, öljyksi tai pestoksi. Tuoreita lehtiä voi käyttää salaateissa, tai vaikka letuissa pinaatin tapaan.



KÄYTTÖ


Lipstikkatee

1- 2 tl kuivattua tai tuoretta lipstikkaa/ lipstikan juurta
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada vesi yrttien päälle ja anna hautua 5- 10 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi.

Nauti kulauksittain lämpimänä esimerkiksi kuukautisvaivoihin, vatsavaivoihin, ruoan jälkeen ilmavaivoihin.

Kurkkukipuun ja ientulehdukseen tee vahvempaa teetä, kurlaa.

Tätä ohjetta voit myös hyödyntää käärehoitoon tai huuhteluvetenä erilaisiin iho- ongelmiin, kolotuksiin ja pikkuhaavoihin. Muistathan antaa teen ensin jäähtyä, ettei se ole liian polttavaa.



Alkoholiuute lipstikasta 

Tuoreesta yrtistä

100 g tuoretta lipstikkaa
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun:"Lipstikka", 1:2 80 %, päivämäärä"


Kuivatusta yrtistä

100 g kuivattua lipstikkaa
5 dl alkoholia (60%)

Nimilappuun:"Kuivattu lipstikka", 1:5 60 %, päivämäärä"

Kaada yrttiaines puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin, peitä alkoholilla, sulje kansi. Anna tekeytyä 2- 4 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi, pullota ja lisää nimilappu.

Annos on 15- 30 tippaa 3 kertaa päivässä.



Lipstikkasuola 

1 osa tuoretta lipstikkaa hienonnettuna
1 osa merisuolaa

Laita suola ja lipstikka blenderiin ja jauha tasaiseksi.

Kuivata huoneenlämmössä esimerkiksi voipaperin päällä ja purkita puhtaaseen lasipurkkiin.




Lipstikkasuola

0,5 dl suolaa
1 dl sokeria
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 ruukku lipstikkaa

Laita kaikki raaka- aineet blenderiin ja sekoita ne tasaiseksi.

Kuivata huoneenlämmössä esimerkiksi voipaperin päällä ja laita kuivuneena puhtaaseen lasipurkkiin.




Lipstikkakeitto

4 isoa sipulia
2 rkl voita
3 isoa perunaa
1 dl hienonnettua tuoretta lipstikkaa
3 rkl vehnäjauhoja
1,5 l vettä
3 kasvisliemikuutiota
2 dl kuohukermaa
ripaus rouhittua valkopippuria

Kuori ja pilko sipulit ja kuullota ne voissa kattilassa.

Kuori ja pilko perunat ja lisää ne lipstikan ja vehnäjauhojen kanssa joukkoon. Kuullota vielä hetki.

Lisää vesi ja liemikuutiot.

Anna keiton kiehua noin puoli tuntia.

Lisää lopuksi kerma ja rouhittu valkopippuri ja anna keiton kiehahtaa.

Soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi.






HUOMIOITAVAA:

Lipstikka on normaaleina annoksina turvallista, mutta se voi kuitenkin aiheuttaa närästystä ja röyhtäilyjä.

Lipstikan haihtuva öljy on ärsyttävää, joten se ei sovi käytettäväksi akuuteissa munuais- ja virtsatietulehduksissa, eikä myöskään silloin, jos kärsii munuaisten tai sydämen heikentyneestä toiminnasta ja niiden aiheuttamasta turvotuksesta.

Pitkäaikaisessa käytössä se voi lisätä vaaleaihoisten UV- herkkyyttä.

Ei suositella käytettäväksi raskauden aikana.





maanantai 5. helmikuuta 2024

SELLERI


Selleri on ollut lääkekasvi, jota on pidetty aineenvaihduntaa kiihdyttävänä ja terveyttä vahvistavana rohtona. 

Selleri on paikoin luonnonvarainen Euraasiassa ja Afrikassa ja sitä viljellään lähes kaikkialla maapallolla.

Lajista on kehitetty viljelymuotoina mukulaselleri, ruotiselleri ja yrttiselleri.

Lehtiä ja varsia voi tarvittaessa kerätä, siemenet vasta kypsinä ja juuret kerätään syksyllä. Lehtiä voi kuivata, pakastaa tai säilöä etikkaan. Siemenet kuivataan. 

Sellerissä on paljon piitä, kaliumia, ftalideja, siemenissä vain haihtuvaa öljyä ja ftalideja. Ruotisellerissä on erittäin paljon karotenoidija, folaattia, flavonoideja ja karotenoideja, folaattia ja fenolisia happoja, jonkin verran steroleja, K- vitamiinia ja kuituja.

Lehdissä on enemmän vitamiineja ja kivennäisaineita kuin varressa. Myös natriumia on paljon, mutta runsas kalium neutraloi sen haittoja.

Sellerissä on haihtuvia öljyjä, jotka tuhoavat limakalvoilla bakteereja ja sieniä ja lisäksi ne lievittävät virtsankarkailua, estävät virsatietulehduksia virtsaneritystä lisäävän vaikutuksensa vuoksi. Lehti- ja varsimehua kannattaakin juoda virtsanerityksen parantamiseksi. Lisäksi selleri irroittaa limaa ja helpottaa näin ollen nuhaa ja yskää. Selleri neutralisoi kehon pH:ta.

Selleri laihduttaa ja torjuu nälkää, sillä varsinkin raaka selleri poistaa kehosta nestettä ja selluliittia. 
Sellerin syöminen sellaisenaankin on hyvin suositeltavaa ja terveyttä tukevaa. Aterian jälkeinen sellerin pureskelu vähentää hiilihydraattien himoa, stimuloi syljen eritystä ja edesauttaa ruoansulatusta, helpottaa ummetusta ja vähentää ilmavaivoja.

Myös sellerin siemenet ovat tehokkaita ruoansulatusvaivoihin ja niitä voikin käyttää ylensyöntiin ja pahoinvointiin. Ilmavaivoihin voi myös pureskella hyppysellisen verran siemeniä, samoin kuin myös kihtiinkin.

Selleri lisää lantion seudun verenkiertoa. Saksassa mukulasellerin käyttö seksihalujen herättämiseen onkin yleisessä tiedossa.

Sellerin sisältämä pii on hyväksi kynsille, iholle, hiuksille, nivelille, luille, valtimoille ja sidekudoksille. Lisäksi siitä on kohtuullisesti B- vitamiineja, joten sen katsotaan myös vahvistavan hermoja, torjuvan masennusta ja levottomuutta. Selleri on rauhoittava unentuoja, joten sitä kannataa kokeilla myös illalla ennen nukkumaan menoa.

Kesällä sellerimehu viilentää mukavasti elimistöä.



KÄYTTÖ:


Selleritee

3 sellerinvartta
1 l vettä

Halutessasi voit lisätä teehen:

1 sitruunan
1/2 tl raastettua inkivääriä


Pese sellerin varret puhtaiksi ja pilko ne. 

Keitä vesi ja kun se kiehuu, lisää siihen pilkottu selleri. 

Pienennä lämpötilaa ja anna hautua 5- 10 minuuttia. 

Jos haluat lisätä teehen inkivääriä, lisää se 1- 2 minuuttia ennen kattilan poistamista liedeltä.

Poista kattila liedeltä ja anna teen asettua 10 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi ja lisää siihen halutessasi sitruunamehu.

Nauti kupillinen teetä pienin kulauksin ennen aamupalaa ja juo jäljelle jäänyt neste päivän mittaan joko ennen ateriaa tai aterioiden välissä.

Laihdutuksen tukemiseksi paras tapa on juoda selleriteetä 15 peräkkäisenä päivänä, jonka jälkeen pitää 15 päivän tauon ja jatkaa taas teen juomista 15 päivän ajan.



Sellerimehu

1 iso nippu lehtiselleriä
Vettä

Huuhtele lehtisellerin varret ja pilko ne noin 5 cm: n kokoisiksi paloiksi.

Laita lehtisellerin palat mehustimeen tai tehosekoittimeen ja aja ne sileäksi mehuksi.

Lisää vettä sen mukaan, miten paksua haluat juomasta.

Nauti mehu heti valmistamisen jälkeen, jotta saat juomasta parhaat terveyshyödyt.



Sellerimehu

500 g varsiselleriä
1/2 dl sitruunamehua
1/3 kurkku
Kaksi kourallista tuoretta minttua

Leikkaa selleristä kannat pois ja pese kasvikset huolellisesti.

Tehosekoitinta käyttäessä pilko kasvikset pieniksi paloiksi ja lisää ne yksitellen pienissä erissä sekoittimeen. 

Lisää kylmää vettä 1- 2 dl sen mukaan, miten paksua haluat mehusta. 

Veden sijaan voi kokeilla esimerkiksi kookosvettä.

Sekoita täydellä teholla täysin sileäksi.

Mehuun voi sekoittaa jäitä tai kylmää vettä, jos haluaa nauttia mehun erityisen viileänä.

Mehu kannattaa juoda heti, ennen kuin se ennättää hapettua, mutta sitä voi säilyttää jääkaapissa seuraavaan päivään asti.

Sellerimehuun voi lisätä myös esimerkiksi päärynän, kirpeän omenan tai vaikka ananasta tai pinaattia. 



Sellerisalaatti kahdelle

1,5 dl hienoksi raastettua mukulaselleriä tai saman verran keitettyä kuutioitua mukulaselleriä
1 karkeaksi raastettu omena
1- 2 rkl hienonnettuja saksanpähkinöitä


Kastike:

1/2 dl majoneesia
1/2 dl vatkattua kermaa
tilkkanen sitruunan mehua
yrttisuolaa

Sekoita keskenään ja nauti.




HUOMIOITAVAA:

Selleri voi aiheuttaa oireita ihmisille, joilla on pujoallergia. 

Kasvi on usein hyöteismyrkkyjen kuormittama, joten luomulaadut ovat turvallisimpia.