Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoansulatus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoansulatus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. lokakuuta 2023

PIPARJUURI

 

Piparjuuri on vanha viljelyskasvi ja erinomainen mauste monenlaisiin ruokiin.Piparjuurta voidaan korjata syksyllä ja keväällä. Tuore piparjuuri säilyy pimeässä ja viileässä paikassa ja sitä voidaan myös pakastaa raasteena tai pilkottuna.

Piparjuuri sisältää karvasaineita, proteiinia ja kuituja. Se virkistää ruoansulatuselimistöä ja vilkastuttavaa aineenvaihduntaa, josta voi saada hyvää tukea painonhallintaan Sinkkipitoisuuden vuoksi sillä on edullinen vaikutus insuliinin tuotantoon.

Piparjuuressa on A- ja C- vitamiinia, lisäksi siinä on myös antibioottisia aineita, jonka vuoksi sen on sanottukin olevan luonnon omaksi penisilliiniksi. Parhaimmillaan se voikin korvata jopa penisilliinikuurin. Piparjuuri on hyvä apu tulehduksiin. Sitä on käytetty rohtona mm. vilustumisoireisiin ja poskiontelutulehduksiin. Runsaan rautapitoisuutensa vuoksi se on hyvä elimistön rautavarastojen nostattajana. Raudanpuute voi oireilla muun muassa väsymyksenä.

Piparjuuriraasteen syöminen voi laskea sydämen sykettä, sillä se sisältää runsaasti kaliumia, joka taas auttaa laskemaan verenpainetta.

Juureksen sisältämät glukosinolaatit ja isotiosyanaatit voivat suojata syöpää vastaan edistämällä syöpäsolujen kuolemaa ja estämällä niiden kasvua.

Ulkoisesti piparjuurella voi hoitaa myös kihti- ja nivelvaivoja.


KÄYTTÖ:

Tuoretta piparjuuriraastetta nautitaan 1/2- 1 tl päivän aikana eri tavoin. Raastatta voi sekoittaa esimerkiksi raejuustoon, sirotella voileivän päälle, ruokiin tai salaatinkastikkeisiin. Sitä voidaan käyttää lastuina säilykkeissä tai sillä voidaan maustaa kalaruokia.


Piparjuuritee (keuhkoputkentulehdus, suun kurlausvetenä nielun ja suun tulehdusten hoitoon)

2 tl piparjuurta

2,5 dl kuumaa vettä

Anna hautua 10-15 minuuttia, siivilöi ja nauti pienin kulauksin.


Piparjuuri- rahkaseos (poskiontelon tulehdukseen, kihti- ja nivelvaivoihin)

1 osa piparjuurta raastettuna, vähintään 5 osaa rahkaa.

Tee seos ja levitä se öljytylle iholle poski- ja nenäontelon alueelle muutamiksi minuuteiksi. Piparjuuri voi ärsyttää silmiä, joten suosittelen suojaamaan silmät esimerkiksi pumpulitupoilla.


HUOMIOITAVAA:

Suuria määriä sisäisesti nautitut annokset voivat aiheuttaa ruoansulatuskanavan limakalvojen tulehtumista, eikä piparjuuri ei sovi henkilöille, joilla on ruoansulatuskanava ärtynyt.

Piparjuurta ei suositella raskaana oleville, eikä hermostuneisuudesta poteville.

Ulkoisesti se voi aiheuttaa allergisia reaktioita ja polttaa ihoon rakkuloita.





lauantai 7. lokakuuta 2023

KAMOMILLASAUNIO

Kamomillasaunio




Kamomillasaunio sisältää mm. haihtuvia öljyjä (kuten kamatsuleeniä, alfa- bisabololia), flavoniglykosideja, kumariineja, salisyylihappo ja lima- aineita.

Pihasauniota voi käyttää kamomillasaunion tapaan.

Kamomillasauniotee tai uute rauhoittaa ja poistaa huomionkipeyttä. Iltateenä tai -uutteena yrtti antaa yliväsyneellekin rauhan ja auttaa pääsemään rauhalliseen uneen. Kamomillateetä voi antaa myös lapselle rauhoittumiseen ja myös koliikin hoidossa se on ollut korvaamaton apu.

Yrtti rauhoittaa vatsaa, se poistaa lieviä ruoansulatuskipuja ja auttaa hermostuneisuudesta johtuviin ruoansulatusongelmiin. Se tuo apua myös ripuliin, ilmavaivoihin ja onpa sitä käytetty myös vatsahaavaankin.
Kamomillasaunioteetä kannattaa ottaa myös ripulin jälkeiseen toipumiseen tai stresiin tuomaan oksenteluun.

Kokeile kamomillasaunioteetä lieviin kuukautiskipuihin ja ota käytä vaivojen hoidossa lisäksi myös magneesiumia ja B- vitamiinia.

Kuuma kamomillasauniotee on hyvä apu myös yskään, flunssaan, ontelotulehduksiin, kurkkukipuun ja ientulehduksiin. Teellä voit myös kurlata tai voit hengitellä teen höyryjä pitämällä pyyheliinaa höyryhengityksen aikana pään päällä.

Jos olet kokenut traumasta aiheutuvia psyykkisiä ongelmia, voit muun hoidon ohessa kokeilla nauttia 3- 6 kupillista vahvaa kamomillasaunioteetä päivässä muutaman kuukauden ajan tai kunnes pystyt taas rentoutumaan ja elämään normaalielämää. Tai jos olet lopettamassa psyykenlääkettä ja sen lopettaminen aiheuttaa ongelmia, niin kokeile tähän juoda kahdeksan kupillista kamomillasaunioteetä päivässä muutamien päivien ajan.

Ulkoisesti kamomillasauniota voi käyttää ihonhoidossa, pikkuhaavoihin, punertaviin, kutiaviin tai ärtyneisiin ihottumiin, auringonpolttamalle iholle ja peräpukamiin. Säännöllisesti käytettynä se tuo helpotusta myös ruusufinnin hoidossa. Höyrytettynä tai käyttämällä haaleita kamomillasauniokääreitä se tuo apua myös näppyläiseen akneen.

Siitä voi olla apua myös nivelkivussa, hermostoperäisissä kivuissa ja jopa korvasäryssäkin. Tee kamomillasauniosta pussi ja hoida sillä tulehtunutta korvaa tai kolottavalle kohdalle.

Vahva kamomillasauniotee käy mainiosti vaaleiden hiusten huuhdevedeksi, mutta muista ensin tee siivilöidä, sillä muutoin saat harjata yrttiä hiuksistasi ainakin viikon.

Kamomillasaunioteepussit käyvät hoidoksi lieviin silmätulehduksiin silmäluomille. Varo, ettei pussi kosketa silmämunaa!

Kylpynä kamomillasaunio rentouttaa ja auttaa erilaisissa tulehtuneissa tai kutiavissa ihottumissa ja lisäksi se nopeuttaa haavojen paranemista.

Yrttiöljy rentouttaa, kosteuttaa tai käytä sitä vaikka hierontaan.


KAMOMILLAA TAI SIITÄ VALMISTETTUJA TUOTTEITA VOI TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.



KÄYTTÖ:


Kamomillasauniotee

1- 2 tl kuivattua tai tuoretta kamomillasauniota
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada vesi yrttien päälle ja anna hautua 5- 10 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi.

Nauti kulauksittain lämpimänä kuukautisvaivoihin, vatsavaivoihin, ruoan jälkeen ilmavaivoihin, akneen tai ruusufinniin. Suositellaan käytettävän kuurina muutaman kuukauden ajan 3 kertaa päivässä.
Kurkkukipuun ja ientulehdukseen tee vahvempaa teetä, kurlaa.

Tätä ohjetta voit myös hyödyntää käärehoitoon tai huuhteluvetenä erilaisiin iho- ongelmiin, kolotuksiin ja pikkuhaavoihin. Muistathan antaa teen ensin jäähtyä, ettei se ole liian polttavaa.


Kamomillasauniotee vauvoille

1 tl kamomillasaunioteetä
1 dl lämmintä vettä

Sekoita keskenään ja anna teelusikallinen vauvalle koliikkiin.


Kamomillasaunioeliksiiri

tuoretta kamomillasainiota
hedelmäviinaa
juoksevaa hunajaa

Täytä puhdas lasipurkki tuoreilla yrteillä ja lisää kolmasosaan asti juoksevaan hunajaa. Täytä tämän jälkeen purkki piripintaan asti hedelmäviinalla. Anna tekeytyä 4- 6 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi ja nauti.


Alkoholiuute kamomillasauniosta 

Tuoreesta yrtistä

100 g tuoretta kamomillasauniota
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun:"Kamomillasaunio, 1:2 80 %, päivämäärä"


Kuivatusta yrtistä

100 g kuivattua kamomillasauniota
5 dl alkoholia (60%)

Nimilappuun:"Kuivattu kamomillasaunio, 1:5 60 %, päivämäärä"

Kaada yrttiaines puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin, peitä alkoholilla, sulje kansi. Anna tekeytyä 2- 4 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi, pullota ja lisää nimilappu.

Annos on 15- 30 tippaa 3 kertaa päivässä.


Kamomillakääre

kourallinen kuivattua kamomillasauniota tai kaksi kourallista tuoretta
1 l kiehuvaa vettä

Hienonna yrtit ja kaada kiehuva vesi niiden päälle. Anna hautua 15 minuuttia, siivilöi ja jäähdytä. Kastele pyyhe tai rätti nesteeseen ja purista ylimääräiset nesteet pois. Laita kostea ja kuuma pyyhe kipeään kohtaan ja anna olla paikoillaan 30- 40 minuuttia.


Kamomillasauniokylpy

2 l kiehuvaa vettä
tuoretta tai kuivattua kamomillasauniota

Laita yrtit kattilaan ja lisää kolme kertaa yrttiaineksen tilavuuden verran vettä. Kiehauta ja anna hautua 15 minuuttia, siivilöi ja kaada kylpyveteen. Lisää kylmää vettä, kunnes lämpötila on sinulle sopiva. Istu alas kylpyyn ja nauti.


Höyryhengitys

2- 3 rkl kamomillasauniota
3 dl kiehuvaa vettä

Kaada yrtit syvälle astiaan, lisää kiehuva vesi. Ota iso pyyhe ja peitä sillä pääsi siten, että astia ja sen höyryt jäävät pyyhkeen tekemän teltan sisälle. Hengitä höyryä noin 10 minuuttia.
Tämä auttaa nuhaan, yskään, kurkkukipuun ja ontelotulehduksiin.


Kamomillasaunioöljy ja -voide 

Ensin tehdään tuoreesta tai kuivatusta yrtistä yrttiöljyä ja sen jälkeen yrttiöljystä yrttivoidetta.


Yrttiöljyn perusohje

1/2 l öljyä
tuoretta tai kuivattua yrttiä

Laske vettä kattilaan. Laita teräskulho vesihauteeksi kattilan ylle siten, ettei kulho kosketa kattilaa laittamalla väliin esim. kolme syömäpuikkoa. Kaada öljy kulhoon.

Leikkaa yrtit 2-3 cm:n paloiksi ja lisää niitä öljyyn niin paljon kuin saat mahtumaan. Älä kuitenkaan laita niin paljon, että yrttiä jää öljyn pinnan yläpuolelle, äläkä niin vähän, että öljyyn jää tyhjää tilaa.

Anna veden kiehahtaa, jonka jälkeen se saa höyrystyä ykkösellä tai kakkosella. Lisää kattilaan tarvittaessa vettä, jos se näyttää sieltä loppuvan.

Anna öljyn olla vesihauteessa 1,5- 2 tuntia.

Ota kattila levyn päältä kulhoineen pois ja anna öljyn jäähtyä noin 30 minuuttia.
Pyyhi tämän jälkeen kulhon ulkopuoli tarkkaan reunoja myöten ja siivilöi.

Anna veden erottua öljystä ja kaada yrttiöljy puhtaaseen purkkiin ja anna seisoa rauhassa 4- 7 päivää - eli niin kauan kun öljy kirkastuu. Kaada varovasti öljyt pohjasakan päältä, pullota ja lisää nimilappu:"Tuore kamomillasaunioöljy, seesamiöljyssä, päivämäärä".


Yrttivoiteen perusohje

4 dl yrttiöljyä
55 g mehiläisvahaa 

Lämmitä yrttiöljy sekä muutaman sentin kaistaleiksi revitty mehiläisvahalevy vesihauteessa.

Anna vesihauteen veden kiehua täysillä (muuten mehiläisvaha ei sula). Hämmennä seosta varoen, koska liian reipas hämmentäminen jäähdyttää seoksen.

Kun vaha on täysin sulanut öljyyn on voide valmis. Pyyhi kulhon alapuoli ja varsinkin sen reunat ja kaada voide varovasti pieniin puhtaisiin lasipurkkeihin.
Sulje kannet ja laita nimilappu vasta sitten, kun voide on jäähtynyt ja jähmettynyt

Käytä öljyä ja voidetta iho- ongelmiin, pieniin haavoihin ja nivelvaivoihin.



Kamomillasauniopussi

100 g kuivattua kamomillasauniota
puuvillainen pussi

Täytä pussi kamomillasauniolla ja lämmitä tämän jälkeen sitä patterin päällä tai uunissa 40- 50 asteessa. Laita pussi kipeään kohtaan. 



Vaalentava, vahva kamomillasauniotee hiuksille

3 tl kuivattua kamomillasauniota
2,5 dl kylmää vettä

Laita vesi ja yrtit kattilaan, kiehauta ja anna tämän poreilla 10 minuuttia. Anna jäähtyä, siivilöi ja käytä vaaleisiin hiuksiin.



HUOMIOITAVAA:

Jos olet yliherkkä pujolle tai siankärsämölle, voi kamomillasaunio aiheuttaa sinulle allergisia oireita. Älä käytä tällöin kamomillasauniota!




OMENAVIINIETIKKA AKNEN HOIDOSSA:

SALVIA

Myskisalvia

Salvia sisältää mm. haihtuvia öljyjä (tujonia, borneolia, kamferia), parkkiaineita (mm. rosmariinihappoa ja muita kahvihappojohdannaisia), flavonoideja, karvasainetta ja hartsia.

Salvia vahvistaa karvaan makunsa ansiosta ruoansulatusta ja ruokahalua ja se onkin erinomainen rasvaisten ruokien sulatusongelmissa. Jos tunnet epämukavaa oloa aina syötyäsi rasvaista ruokaa, niin mausta ruokasi salvialla tai vaihtoehtoisesti ota salviaa lääkeyrttinä noin 20 minuuttia ennen rasvaista ateriaa nauttiessasi.

Mausteisuutensa vuoksi salvia auttaa poistamaan lieviä ruoansulatus- 
ja kuukautiskipuja.
                                                 
Salvia auttaa myös suun ja nielun ongelmiin, kuten käheyteen, kurkkukipuun, tekohammashiertymiin ja ientulehduksiin. Näihin vaivoihin auttaa suun kurlaaminen haalealla salviateellä.

Kuuman salviateen nauttiminen auttaa hengitystievaivoihin ja salviateetä voit nauttia myös kahden kuukauden mittaisena kuurina, 3 kertaa päivässä. Salviakuuri ei kuitenkaan auta koti- tai työympäristössä olevaan homeeseen.

Salviasta saa apua hien ja maidon erityksessä, sillä salviatee tai alkoholiuute vähentävät kylmänä nautittuina hien ja maidon eritystä.

Kylmänä nautittua salviateetä kannattaa ehdottomasti kokeilla myös vaihdevuosiin, sillä se on erittäin tehokas hien erityksen hillitsijä ja toisekseen se vähentää vaihdevuosien kuumia aaltoja ja yöhikoilua.

Kuumana nautittuina salviatee tai- uute vastaavati lisäävät hien ja maidon eritystä.

Salvia poistaa myös hermostuneisuutta, sillä on rauhoittava vaikutus ja lisäksi se kohentaa muistia. Muistamisen tukemiseksi riittää yksi kupillinen teetä päivässä.

Vahva salviatee käy myös tummien hiusten hiushuuhteeksi väriä vahvistamaan.


SALVIATUOTTEITA VOIT TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.


KÄYTTÖ


Salviatee

1- 2 tl kuivattua tai tuoretta salviaa
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada yrttien päälle vesi ja anna hautua 10 minuuttia, siivilöi.

Juo 1- 3 kupillista päivässä kylmänä, jos haluat hillitä maidontuotantoasi tai hien erityksiä.

Muihin ongelmiin voit juoda kuumana 1- 3 kupillista päivässä.

Jos haluat peittää salvian karvaan maun, voit lisätä teehen sitruunamehua ja/ tai kurkkua viipaloituna.


Salviaviini

10 g kuivattua ja jauhettua salviaa
5 dl puna- tai valkoviiniä

Kaada yrtti tiiviiseen astiaan, lisää viini ja sulje kansi. Anna muhia viikon verran. Käy tänä aikana heiluttelemassa astiaa silloin tällöin. Siivilöi esim.kahvisuodattimen läpi.

Ota tarvittaessa pari ruokalusikallista kolme kertaa päivässä hermostuneisuuteen ja/ tai väsymykseen.


Alkoholiuute salviasta 

Tuoreesta yrtistä

100 g tuoretta salviaa
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun:" Salvia, 1:2 80 %, päivämäärä)"


Kuivatusta yrtistä

100 g kuivattua salviaa
5 dl alkoholia (60%)

Nimilappuun:" Salvia, 1:5 60 %, päivämäärä"

Kaada yrttiaines puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin ja peitä alkoholilla. Sulje purkki. 

Anna olla 2- 4 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi, pullota ja lisää nimitarra.

Annos 30- 60 tippaa 1- 3 kertaa päivässä.

Kurlaukseen käytä teelusikallinen uutetta lasilliseen lämmintä vettä.


Salviakääre

Kourallinen kuivattua tai tuoretta salviaa
1 l kiehuvaa vettä

Kaada kiehuva vesi hienonnettujen yrttien päälle ja anna hautua 15 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi ja jäähdytä.

Kastele pyyhe tai rätti nesteeseen, purista ylimääräinen neste pois ja laita kostea, kuuma pyyhe hikoileviin käsiin tai jalkoihin. 

Anna vaikuttaa 30- 40 minuuttia.


Salviakylpy

2 l kiehuvaa vettä
salvian maanpäällisiä osia
3 rkl merisuolaa

Tuore kasvi

peitä yrtit vedellä


Kuivattu kasvi 

laita yrtit kattilaan ja lisää kolme kertaa yrttien tilavuuden verran vettä.

Kiehauta, lisää suola ja anna hautua 15 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi ja kaada kylpyveteen

Lisää kylpyveteen kylmää vettä, kunnes tunnet lämpötilan sopivaksi. 

Istahda alas ja nauti.

Kylpy virkistää ja lämmittää.


Hammasjauhe

1 dl tuoretta salviaa, tinjamia tai minttua
1/2 dl merisuolaa

Kuivata kaikki yhdessä, jauha hienoksi jauheeksi ja säilytä tiiviissä purkissa.

Tätä jauhetta voit käyttää hammastahnan sijasta.


Deodoranttipussi 

25 g jauhettua yrttiä mm. salviaa, tinjamia, laventelia, ruusua, minttua ja/ tai muita tuoksuvia yrttejä
25 g ruokasoodaa
150 g peruna- tai maissitärkkelystä

Sekoita keskenään ja laita ruokalusikallinen seoksesta noin 15 x 15 cm kokoisen sideharsokankaan tai muun vastaavanlaisen kankaan keskelle ja tee nyssykkä. 

Sido hienolla narulla kiinni.

Voit koittaa myös käyttää deodoranttia ilman nyssykkää, käsillä kainaloihin hieroen.

HUOM! ei sovi astmaatikoille, sillä se täyttää ilman hetkeksi pienhiukkasilla.
Deodoranttiseos on valkoista, joten se ei ole paljaalla iholla ihan huomaamatonta.


HUOMIOITAVAA:

Salviaa ei suositella käytettäväksi raskauden aikana. Vältä myöskin imetyksen aikana, ellet halua käyttää sitä maidon erityksen lisäämiseen tai tyrehdyttämiseen.

Alkoholiuutteessa on enemmän haitallista tujonia kuin teessä, joten älä ylitä uutteen suositusannosta.

Tujonipitoisuuden takia epilepsiasta kärsivien on hyvä käyttää vain pieniä määriä salviaa.













KATAJA

Kataja
Kataja on havupuu, jonka "käpyjen" mehevät suomut ovat kasvaneet yhteen pyöreäksi, ensimmäisenä kesänä vihreäksi marjaksi. Toisena vuonna marja kypsyy muuttuen tummansiniseksi ja vähitellen se mustuu ja varisee pois.

Marjat sisältävät kuivina muun muassa 30- 40 % sokeria, 10 % hartsia, noin 1 % haihtuvaa öljyä, 5 % valkuaista, sekä karvas- ja parkkiaineita. 

Katajan marjoja voi käyttää esimerkiksi mausteeksi, rohdoksi ja juomaksi. Nuoria versoja esimerkiksi teeksi, kaljan tekoon, kalan ja lihan savustuseen. Katajan puusta saa erinomaisia astioita ja pikkutavaroita ja juuria voi käyttää rohdoksina marjojen tapaan.

Sinisiä marjoja voi kerätä ympäri vuoden, mutta parhaimmillaan ne ovat myöhään syksyllä. Marjojen keruuta voi tehostaa levittämällä pensaan alle vaatteen tai pyyhkeen ja karistaa marjat joko kepakolla oksia lyöden tai vetämällä oksia "kammalla", joka tehdään lyömällä puukappaleeseen nauloja noin 1- 2 cm:n välein. 

Laita siniset katajanmarjat kuivumaan, joko huoneenlämpöön tai kuivuriin alle 30 asteen lämpötilaan. Marjat saavat kuivua kolme kertaa muita yrttejä kauemmin niiden hartsipitoisuutensa vuoksi.

Katajanmarja sellaisenaan pureskeltuna on hyvin karvaan makuinen. Marjoissa on tulehduksia lieventäviä vaikutuksia, ne vahvistavat ruoansulatusta ja ruokahalua, lisää virtsaneritystä, auttaa lieventämään virtsatietulehdusta ja edistää hien eritystä. Teestä voi olla apua myös kihdissä, sillä se lisää virtsahapon poistamista elimistöstä.

Versoja ja oksia voi myös kerätä ympäri vuoden, mutta teen aineksena ne ovat hyödyllisempiä kevättalvella, jolloin niissä on suurin vitamiinipitoisuus. Katajanneulasista ja nuorista versoista saa oivalista ja hyvin terveellistä teejuomaa. Varsinkin kevättalvella, kun C- vitamiinin puute on suuri, olisi hyödyllistä kerätä tuoreita katajanversoja, jotka hakataan hienoksi ja tehdään teeksi kaataen niiden päälle kiehuvaa vettä. Juomaan voi lisätä myös marjamehua tai sitruunaviipaleen.

Kuuma katajanmarjatee ja -siirappi on erittäin hyvä yskänhoidossa sekä vilustumisissa.
Katajanmarjoja voi käyttää ulkoisesti myös mm. lihas- ja nivelkipuun.



KATAJAISIA TUOTTEITA VOIT TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.



KÄYTTÖ


Katajanmarjatee

1 tl murskattuja katajanmarjoja
1 dl kiehuvaa vettä

Kaada vesi marjojen päälle, anna hautua 10 minuuttia ja siivilöi ja nauti kulauksittain.

Juo 1- 2 kupillista päivässä.


Alkoholiuute katajanmarjasta 

Tuoreista marjoista 

100 g tuoreita marjoja
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun:" Kataja, 1:2 80 %, päivämäärä"


Kuivatusta marjoista

100 g kuivattuja marjoja

5 dl alkoholia (60%)

Nimilappuun:" Kataja, 1:5 60 %, päivämäärä"


Murskaa marjat ja kaada ne puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin ja peitä alkoholilla. Sulje purkki. 

Anna olla 2- 4 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi, pullota ja lisää nimilappu.

Annos 20- 40 tippaa 1- 3 kertaa päivässä.

Älä käytä katajanmarjatippoja jatkuvasti.

Ulkoisesti uutteesta on apua nivel- ja lihaskivuissa. Hiero sellaisenaan kipeään niveleen tai tee siitä kääre:



Kääre katajanmarjauutteesta 


1/2 dl katajanmarjauutetta

1/2 dl vettä

Sekoita keskenään ja kastele pyyhe tai rätti nesteeseen. Purista ylimääräinen neste pois ja laita kostea pyyhe kipeälle nivelelle. Anna kääreen olla paikoillaan 30- 40 minuuttia. 



Katajaviina


20 g kuivattuja katajanmarjoja

5 dl pöytäviinaa

Kaada marjat lasipurkkiin ja lisää viina. Anna olla viikon ajan ravistamalla seosta silloin tällöin. Siivilöi kahvisuodattimen läpi ja ota lasillinen ruokaryyppynä tai käytä ulkoisesti iskiakseen tai nivelkipuun.


Katajanmarjasiirappi 

1 l vettä

3 dl murkattuja tuoreita katajanmarjoja tai
15- 20 g kuivattuja, murskattuja marjoja
425 g sokeria

Kaada marjat ja vesi pieneen kattilaan, kiehauta ja anna kiehua pienellä lämmöllä
10- 15 minuuttia. Siivilöi marjat pois.

Jos haluat vahvempaa siirappia, lisää uusia marjoja samaan nesteeseen, kiehauta ja anna 
kiehua 10- 15 minuuttia. Siivilöi. 

Kaada 2 dl nesteestä takaisin kattilaan ja lisää sokeri. Pienennä lämpö minimiin ja 
hämmentele, kunnes sokeri on täysin sulanut.

Kaada siirappi puhtaaseen lasipurkkiin ja sulje se tiiviillä kannella. 

Nimeä ja kirjoita päivämäärä. Säilytä siirappi jääkaapissa.

Voit lisätä siirappiin keittovaiheessa mausteeksi inkivääriä.

Ota teelusikallinen siirappia ruoan jälkeen.


Katajanmarjakylpy ja jalkakylpy 

100 g murskattuja katajanmarjoja
1 l vettä

Kiehauta marjat vedessä ja anna kiehua vielä 15 minuuttia. Siivilöi, kaada vatiin tai kylpyammeeseen ja lisää kylmää vettä, kunnes kylpyvesi on sopivan tuntuinen. 

Istuudu kylpyyn tai laita jalat hautumaan jalkakylpyyn 10- 20 minuutiksi. Rentoudu ja nauti.

Kylpy lieventää nivel- ja lihaskipuja.


Miedon miehekäs katajainen deodoranttipussi 

1 osa katajan hyvin sihdattua, hienoa sahanpurua
1 osa hienoksi jauhettuja mustaherukan lehteä

Sekoita keskenään ja laita ruokalusikallinen seosta noin 15 x 15 cm kokoisen juustokangaspalan/ sideharsokankaan tai vanhan lakanan keskelle. Ota kankaan nurkista kiinni ja ne hienolla narulla yhteen. 

Voit laittaa seoksen myös puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin ja hieroa sitä puhtailla käsillä suoraan kainaloihin.

Käytä deodoranttina.




VAROITUKSIA:

Katajanmarja ei sovi pitkäaikaiseen käyttöön, sillä se ärsyttää munuaisia, joten jos sinulla on munuaistauti, vältä katajanmarjaa.

Ei sovi myöskään raskaana oleville.



MAAHUMALA


Maahumala
    Maahumala sisältää mm. 6- 7,5 % parkkiaineita, karvasaineita,                haihtuvia öljyjä,     saponiinia ja kasvihappoja. Kasvin seskviterpeenit     eivät ole allergisoivia.

    Maahumaala kuuluu tulehduksia poistaviin kasveihin ja se on                    erinomainen kasvojen alueen limakalvojen tulehduksissa, joten käytä        sitä esimerkiksi kurkkukipuun ja nielun tulehduksiin, korvakipuun,        tinnitukseen ja liiallisen vahanerityksen aiheuttamaan korvatulppaan.

     Erityisesti se tehoaa liiallisen melun aiheuttamaan tinnitukseen ja             tämän lisäksi se tehoaa myös yskän aiheuttamaan sisäkorvan tukkoisuuteen. Se tuo helpotusta  myös pitkittyneeseen flunssaan ja yskään ja siitä on apua myös astmaan.

Siivilöidyllä maahumalateellä voi tehdä myös nenähuuhteluja, sillä se lieventää tai poistaa ontelotulehduksien tuomaa päänsärkyä.

Korvien tukkoisuuteen kannattaa kokeilla 3- 5 tippaa maahumalasta tehtyä alkoholiuutetta 3- 5 kertaa päivässä niin kauan kunnes tukkoisuus häviää.
       
Maahumalassa on mietoja karvasaineita, joten se vilkastuttaa ruoansulatusta. Syö sitä lehti tai pari 20 minuuttia ennen ruokailua.

Parkkiaineiden ansiosta yrtti auttaa sisäisesti käytettynä ripuliin ja ulkoisesti käytettynä peräpukamiin.

Maahumala on lievästi diureettinen, joten sitä voi käyttää niin munuaisvaivoihin kuin myös virtsatietulehduksiinkin.

Ulkoisesti käytettynä yrttiä on käytetty myös haavojen huuhteluun, mustelmiin, ruhjeisiin ja muihin vastaaviin ihon pikkuvaivoihin.

Maahumalan lehtiä voi käyttää mausteena salaatteihin, sitä voi lisätä muhennoksiin, munakkaisiin, liharuokiin ja keittoihiin. Se on hyvä myös yrttilevitteen mausteena.

Jäähtynyt maahumalatee viilentää kesähelteellä mukavasti. Voit makeuttaa sen hunajalla.



KÄYTTÖ


Maahumalatee 

1- 2 tl kuivattua maahumalaa
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada kiehutettu vesi yrttien päälle, anna hautua 10 minuuttia ja siivilöi.

Juo 1- 3 kupillista päivässä.

Tinnituksen hoidossa juo 3 kupillista päivässä kahden kuukauden ajan, kunnes tinnitus loppuu.

Kurlaa teetä kurkkukipuun tai laita sopivan lämpöiseksi jäähtynytttä teetä sopivan suolamäärän kanssa nenähuuhtelukannuun.


Alkoholiuute maahumalasta 

Tuoreesta yrtistä

100 g tuoreita rönsyjä, 1- 3 cm:n palasina
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun:" Maahumala, 1:2 80 %, päivämäärä"


Kuivatusta yrtistä

100 g vähän aikaa sitten kuivattuja rönsyjä, 1- 3 cm:n palasina
5 dl alkoholia (60%)

Nimilappuun:"Maahumala, 1:5 60 %, päivämäärä"

Kaada yrtit puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin ja peitä alkoholilla. Sulje kansi ja anna olla 2- 4 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi ja pullota. 

Lisää nimilappu.

Annos 1- 15 tippaa 1-3 kertaa päivässä.


Korvan höyrytys 

1- 2 tl kuivattua maahumalaa
2 dl kiehuvaa  vettä

Kaada vesi yrttien päälle ja anna hautua 2- 5 minuuttia. 

Kallista korva kupin päälle ja höyryttele tässä korvaasi 10 minuutin ajan.

Käytä tinnitukseen, korvakipuun ja tukkoiseen korvaan.


Hengitysteiden höyrytys 

1- 2 tl kuivattua maahumalaa
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada vesi yrttien päälle ja anna hautua 10 minuuttia. Siivilöi.

Tee pyyhkeestä teltta pääsi päälle ja hengittele höyryä 10- 20 minuuttia tukkoiseen nenään, flunssaan ja yskään.


Aivastuspulveri maahumalasta 

Ota hyppysellinen kuivattua ja jauhettua maahumalaa ja vedä sitä nenään. Aivastele.

Käytä esim. ontelotulehduksiin ja korvien tukkoisuuteen.



VAROITUKSIA:

Hevosille maahumala suurina määrinä on myrkyllistä






















keskiviikko 27. syyskuuta 2023

PELTOKORTE

Peltokorte
     Peltokotteessa on runsaasti piitä (n. 10%), flavonoidiglykosideja kuten        esim. saponiineja ja galuteoliinia. Lisäksi se sisältää parkkiaineita,                karvasaineita, hartsia, akoniittihappoa, aluminiumia ja kaliumia. 

    Peltokortteesta on löydetty myös hiukan alkaloideja kuten nikotinia ja            palustriinia.

    Peltokorte lisää vastutuskykyä, auttaa tulehdussairauksiin, kihtiin ja                
nenäverenvuotoon, vahvistaa sidekudosta sekä kynsiä, hiuksia ja ihoa. 

Se tehostaa munuaisten toimintaa, edistää vaikeasti hoidettavien haavojen                            paranemista, edistää ruoansulatusta ja auttaa reumaattisiin kipuihin.

Peltokortteella on pitkä historia nivelkipujen hoidossa, sillä se pystyy pidättämään        itseensä veteen liuennutta kultaa. Tonni tuoreita varsia voi sisältää jopa 115 g kultaa.

Peltokortteesta käytetään maanpäälliset vihreät osat. Niitä kerätään kesäkuusta heinäkuun puoleenväliin saakka, kun ne ovat vielä kauniin vaaleanvihreitä.

Peltokortetta voi käyttää myös luonnonmukaisessa viljelyssä vahvistamaan kasveja ja ennaltaehkäisemään sieni- ja bakteeritauteja, kuten mm. harmaahometta, härmää, perunaruttoa, vadelman versotautia, ruostetta sekä torjumaan kirvoja.

Peltokortetta on käytetty myös hopeaesineiden kiillottamiseen sen korkean piihappopitoisuutensa vuoksi.


PELTOKORTETTA SISÄLTÄVIÄ TUOTTEITA VOIT TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.



KÄYTTÖ


Peltokortetee (Piin saamiseksi):

6 rkl kuivattua peltokortteen maanpäällisiä osia
5 dl vettä

Peltokortteen ja veden annetaan kiehua kannen alla hiljakseen 30 minuuttia, jonka jälkeen siiviöi ja juo hitain kulauksin.

Juo kupillinen aamuisin, toinen kupillinen iltapäivällä klo. 14- 15 aikaan, 14 päivän ajan.
Hoitojakson jälkeen pidetään viikon tauko. Kuurin voi toistaa pari kertaa pitäen välillä tauon.

Valmis tee säilyy hyvin termoskannussa.


Peltokortetee (mm. munuaisten hoitoon):

2 tl kuivattua peltokortteen maanpäällisiä osia
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada kiehuva vesi yrttien päälle ja anna hautua kannen alla 15 minuuttia. Siivilöi ja nauti hitain kulauksin.

Juo 2 kupillista päivässä 14 päivän ajan, jonka jälkeen pidä viikon tauko.

Jos sinulla on jokin suun tai nielun tulehdus, huuhdo tai kurlaa teellä suuta tai vaihtoehtoisesti käytä ohjetta esim. höyryhengityksenä keuhkoputkentulehduksen hoitoon.


Peltokortekylpy 

2 l kiehuvaa vettä
tuoretta tai kuivattua peltokortetta


Tuore kasvi

peitä yrttiaines vedellä.


Kuivattu kasvi

laita yrttiaines kattilaan ja lisää 3 kertaa yrttien tilavuuden verran vettä.


Kiehauta ja anna hautua 15 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi ja kaada kylpyveteen.
Lisää kylmää vettä kunnes lämpötila on sopivan tuntuista. Istahda kylpyyn ja nauti.

Kokeile kylpyä esim. reumaattisten kipujen tai muiden nivelkipujen hoitoon.


Peltokortekääre 

2- 4 dl hienonnettuja maanpäällisiä osia
1 l kiehuvaa vettä

Kaada ainekset kattilaan, kiehauta ja anna kiehua hiljakseen 20- 30 minuuttia. Siivilöi ja anna jäähtyä sopivan lämpöiseksi.

Kastele kangaspala nesteeseen, purista ylimääräinen neste pois ja laita kostea, kuuma kangaspala hoidon tarpeeseen olevaan kohtaan. Peitä kangaspala kuivalla pyyhkeellä ja pidä käärettä 20- 30 minuuttia.

Älä käytä käärettä useammin kuin kaksi kertaa päivässä, äläkä pidä sitä 30 minuuttia pidempään.

Käytä esim. sienisairauksien, ihottumien, vaikeasti paranevien haavojen hoitoon tai muihin tulehtuneisiin kohtiin sekä nivelkipuihin.


Peltokorte haavojen hoidossa 

1 rkl kuivattua yrttiä
5 dl kylmää vettä

Anna hautua vuorokausi. Haavaa haudotaan tai huuhdellaan useita kertoja päivässä.


Yrttiöljy peltokortteesta 

Kerätyt peltokortteen maanpäälliset osat laitetaan puhtaaseen avosuiseen lasitölkkiin ja ne peitetään kylmäpuristetulla öliiviöljyllä tai muulla kylmäpuristetulla öljyllä, esim. neitsytöljyllä (RUOHONJUURI , HYVINVOINNIN.FI).

Öljyn tulee peittää kasvin osat kokonaan, sillä näin vältetään niiden homehtuminen. Tämän jälkeen niiden annetaan seistä kolme viikkoa kansi suljettuna. Purkkia sekoitellaan varovasti päivittäin ja kasvin osia painellaan tarvittaessa öljyn peittoon.

Tölkkien säilytyksestä on olemassa erilaisia näkemyksiä. Toisten mielestä niitä pitäisi säilyttää ikkunalla, 
jotta aurinko lämmittäisi öljyn ja kasvien tehoaineet pääsisivät liukenemaan helpommin. Tässä on kuitenkin vaarana öljyn härskiintyminen. Toiset taas säilyttävät mieluummin tölkit pimeässä.
Itse säilytän öljyjä aamuisin ikkunalla, jonka jälkeen siirrän ne loppupäiväksi pimeään lepäämään.

Kolmen viikon kuluttua öljy siivilöidään pienireikäisellä siivilälläValmista öljyä säilytetään värillisessä 
pullossa/ tölkissä, jotta se olisi suojassa valon tuhoavilta vaikutuksilta. Jos värillisä pulloja/ tölkkejä ei ole saatavilla, voi niiden ympärille kietoa esim. tavallista ruskeaa paperia. 

Valmiisiin öljypulloihin/ tölkkeihin merkitään sen sisältö ja päivämäärä.

Käytä peltokorteöljyä esim. hierontaöljynä, ihovaurioihin tai muuten vain ihonhoitoon.


Peltokortteinen salaatti 

salaattia
persiljaa 
tilliä
ruohosipulia
peltokortteen vihreita kesäversoja, jotka ovat irroitettu varren muista osista

Silppua ainekset ja sekoita ne keskenään. Lirauta joukkoon tilkka öljyä ja sekoita. 

Salaatti on valmis tarjottavaksi.


Peltokortekeite (kasveille):

1 kg tuoretta tai 
150 g kuivattua peltokortetta
10 l vettä

Liota peltokortteita vedessä vuorokauden ajan.

Keitä liotusvedessä 1/2 tuntia.

Jäähdytä liemi, siiviöi ja laimenna 2- 5- kertaisella vesimäärällä ennen kasveille suihkuttamista.

Peltokortekeitteen voi yhdistää nokkosveden kanssa ja ruiskuttaa molemmat liokset samalla kertaa. 

Keite ruiskutetaan kasveille aurinkoisena päivänä silloin, kun epäillään että home, härmä, ruoste tai jokin muu sienitauti on iskemässä. 

Tee ruiskutus muutamana päivänä peräkkäin.



VAROITUKSIA:

Vältä sekoittamasta peltokortetta suokortteeseen, joka on myrkyllinen.

Munuais- ja sydänsairaille ei suositella peltokortteen sisäistä käyttöä ollenkaan.

Ei saa antaa alle 2- vuotiaille lapsille.