lauantai 7. lokakuuta 2023

SITRUUNAMELISSA


Sitruunamelissan fenolit, rosmariini- ja kahvihappo ja sen johdokset ovat bakteerien kasvua hidastavia tai estäviä, sekä antihistamiinisia ja antioksidanttisia. Kahvihapon hapetustuotteet estävät herpesviruksia ja sitronelloli, karyofylleeni ja sitronellaali ehkäisevät hiivasienitulehdusta aiheuttavaa candica- sientä.

Sitruunamelissan lehdistä ja kukkivista versolatvoista valmistetaan teetä, haudetta, tinktuuraa, kylpy- ja kasvovesiä ja yrttijauhetta.

Se alentaa verenpainetta, helpottaa stressiä ja unen tuloa. Melissalla voi lieventää päänsärkyä, huimausta ja hormonikiertoon liittyvää migreeniä, hermostoperäisiä sydänvaivoja ja sydämentykytystä, hermostollisia vatsa- ja suolistovaivoja, ruokahaluttomuutta, pahoinvointia, ilmavaivoja ja kuukautiskipuja. Lisäksi melissatee voi myös helpottaa vilustumisessa, kuumeessa, keuhkoputkentulehduksessa, astmassa ja allergioissa.

Kurlausvedessä se lievittää ien- ja suutulehduksia. Teetä tai voidetta kannattaa kokeilla sivellä herpekseen, hyönteisten puremiin, haavoille ja ruhjeille. Lisäksi teellä voidaan huuhdella rasvoittuvia hiuksia. Melissaa kannattaa myös kokeilla kylpyveteen reumaattisten kipujen, hermokipujen tai niskan jäykkyyden vaivatessa.

Sitruunamelissalla on myös hyöteisiä karkottava vaikutus.

Illalla melissatee rauhoittaa ja edistää unentuloa, varsinkin hunajalla makeutettuna.


SITRUUNAMELISSAA TAI SIITÄ VALMISTETTUJA TUOTTEITA VOIT TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNNIN.FI SIVUSTOILTA.



KÄYTTÖ


Sitruunamelissatee

1-2 tl kuivattua tai tuoretta sitruunamelissaa
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada vesi yrttien päälle ja anna hautua 10 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi halutessasi.
Juo kupillinen tarvittaessa hermostuneisuuteen, stressiin tai vastaavaan vaivaan.



Sitruunamelissaviini

1 dl kuivattua jauhettua sitruunamelissaa
5 dl valkoviiniä

Laita yrtit lasipurkkiin, lisää viini ja sulje purkki tiiviisti. Anna tekeytyä viikko ja siivilöi.
Ota tarvittaessa pieni lasillinen illalla unettomuuteen tai hermostuneisuuteen.



Alkoholiuute sitruunamelissasta

Tuoreesta yrtistä

100g tuoretta sitruunamelissaa
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun: "Sitruunamelissa, 1:2 80%, päivämäävä)"


Kuivatusta yrtistä

1oo g kuivattua sitruunamelissaa
5 dl alkoholia (60%)

Nimilappuun:"Sitruunamelissa, 1:5 60%, päivämäärä)"

Kaadayrtit puhtaaseen pestyyn lasipurkkiin, peitä alkoholilla ja sulje tiiviisti. Anna tekeytyä noin 4-8 tuntia, siivilöi, pullota ja lisää nimilappu.

Annos on noin 15- 30 tippaa tarvittaessa.








VALKOSIPULI


Valkosipuli sisältää mm. haihtuvia öljyjä, A-, B1- ja C- vitamiineja, flavonoideja, saponiineja sekä hivenaineita.

Valkosipulin kaikki osat ovat syötäviä, myös kukat, mutta yleensä siitä käytetään kynsiä, joskus myös lehtiä, sellaisenaan, höyryhengityksessä, juomassa, puristemehuna, siirapissa, hunajassa, viinissä, hauteina, jogurtissa, teessä, tinktuurana, kääreinä jne.

Valkosipuli on erittäin käyttökelpoinen sydän- ja verisuonitautien, kohonneen verenpaineen, korkean kolesterolin, vilustumisen, yskän ja kurkkutulehdusten, heinänuhan ja astman hoidossa sekä lisäksi verisuonten kalkkeutumisen ehkäisyssä. Kasvi tehoaa myös ruoansulatushäiriöihin ja ilmavaivoihin, sieni- ja hiivainfektioihin, akuutteihin ja kroonisiin suolitulehduksiin. Lisäksi se auttaa väsymykseen, nopeuttaa toipilaiden kuntoutumista ja ehkäiseepä se jopa syöpääkin.

Säännöllisellä valkosipulin käytöllä voi alentaa korkeaa verenpainetta, vahvistaa ruoansulatusta, se pitää loitolla erilaisia tartuntatauteja ja lisäksi se suojaa sydäntä ja verisuonistoa. Valkosipulin on todettu toimivan jopa aspiriinia paremmin.

Valkosipulia voi koittaa hammassäryn lievittämiseen. Halkaistu valkosipulin kynsi laitetaan ikenen ja posken väliin. 

Sipuli voi auttaa myös korvakipuun ja päänsärkyyn, jolloin siitä valmistetaan kääre, joka asetetaan niskaan tai korvan päälle. 

Säännöllinen valkosipulin syönti vähentää myös liiallista jalkahien eritystä.

Valkosipulimaitoa kannattaa kokeilla myös iskiaskipujen lieventämiseen: puristetaan kaksi tuoretta valkosipulin kynttä 1 desilitraan  kuumaan tai kylmään maitoon. Maidon kuumentaminen voi hieman heikentää valkosipulin tehoa. Nautitaan vähintään kaksi kertaa päivässä noin parin viikon ajan.


VALKOSIPULIA JA SIITÄ VALMISTETTUJA TUOTTEITA VOI TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.




KÄYTTÖ


Valkosipulitee

1-3 murskattua tai viipaloitua valkosipulin kynttä
1 rkl hunajaa
1 rkl sitruunamehua
3 dl kiehuvaa vettä

Laita ainekset mukiin, anna maustua sillä aikaa, kun juoma on jäähtynyt juomakelposeksi ja nauti. 


Valkosipulia raakana

1 valkosipulin kynsi

Murskaa kynsi ja anna sen seisahtua noin 5 minuuttia, syö ja juo vettä päälle.


Valkosipulihunaja

1-3 valkosipulin kynttä
350- 400 g hunajaa

Murskaa kuoritut kynnet, laita ne puhtaaseen purkkiin ja peitä hunajalla. Tarvittaessa lisää hunajaa seuraavana päivänä ja anna sen tekeytyä 2- 4 viikkoa.
Ota 2-3 rkl päivässä astmaan, allergioihin, yskään tai flunssaan.



Valkosipulisiirappi

valkosipulin kynsiä
sokeria

Kuoritu kynnet murskataan, peitetään sokerilla ja annetaan tekeytyä yön yli.
Ota 2-3 rkl päivässä pitkittyneeseen hengitystietulehdukseen. Älä käytä kuivaan yskään!



Valkosipuliviinietikka

1 valkosipulin kynsi
viinietikkaa

Murskaa kuorittu kynsi, peitä viinietikalla ja anna muhia noin 5 minuuttia. Syö seosta.
Tätä voi valmistaa myös varastoon, mutta tällöin valmistuksessa kannattaa käyttää viinietikkasiirappia, jonka ohje alempana.



Valkosipuliviinietikkasiirappi

40 g murskattuja kynsiä
1 dl viinietikkaa
150 g sokeria

Kuoritut kynnet upotetaan viinietikkaan ja annetaan sen muhia 4 päivää, jonka jälkeen siivilöidään ja lisätään sokeri.
Ota tarvittaessa 1-3 tl yskään ja muihiin vilustumisoireisiin.



Tuore valkosipuliöljy

1 rkl valkosipulin mehua
1 rkl ruokaöljyä

Sekoita ainekset keskenään ja laita 2-3 tippaa korvaan tai korvan taakse korvakipuun. Kokeile valkosipuliöljyä huonokuuloisuuteen, jolloin kostuta pumpulituppo öljyyn ja laita kuuroon korvaan muutamia kertoja päivässä.



Alkoholiuute valkosipulista

Tuoreista kynsistä

100 g valkosipuli
2 dl alkoholia (80%)
Nimilappuun:"Valkosipuli, 1:2 80%, päivämäärä)"


Kuivatuistakynsistä

100 g kuivattua valkosipulia
2 dl alkoholia ( 60%)
Nimilappuun: "Valkosipuli, 1:5 60%, päivämäärä)"

Kuoritut ja murskatut kynnet kaadetaan tiiviiseen lasipurkkiin, peitetään alkoholilla ja suljetaan kansi. Annetaan levätä 2- 4 viikkoa, siivilöidään, pullotetaan ja lisätään nimilappu.
Ota 15- 40 tippaa 3 kertaa päivässä. 



Valkosipulikääre

1 valkosipuli
1 litra kiehuvaa vettä

Kiehuva vesi kaadetaan kuorittujen ja murskattujen kynsien päälle, annetaan hautua 15 minuuttia, siivilöidään ja jäähdytetään.
Pyyhe tai rätti kastellaan nesteeseen ja puristetaan ylimääräinen neste pois, jonka jälkeen voit laittaa kuuman kääreen esim. rinnalle (yskän helpottamiseksi) tai lantion seudulle (kuukautis-, ruoansulatus- tai virtsaamisongelmien hoitoon). Anna kääreen vaikuttaa noin 30 minuuttia.
Älä käytä tulehduksissa.



VAROITUKSIA:

Älä käytä valkosipulia verenohennuslääkkeiden kanssa, sillä yhteiskäyttö voi lisätä merkittävästi verenvuodon määrää.
Älä myöskään käytä valkosipulia kuivaan yskään.
Jos käytät murskattua valkosipulia iholla, sivele ensin ihoon kylmäpuristettua ruokaöljyä, sillä raaka valkosipuli on niin tulista, että se voi aiheuttaa iholla rakkuloita ja palohaavoja!





KISSANMINTTU

Aitokissanminttu
Kissanmintut sisältävät runsaasti mm. magneesiumia, mangaania, rautaa, kalsiumia ja kaliumia. Jos maaperässämme olisi seleeniä, niin sitä löytyisi myös kissanmintusta.

Kissanmintussa on haihtuvia öljyjä, joissa on mm. karvakrolia, nepetolia, tymolia, geraniolia ja pulegonia.
Kasvissa on lisäksi mm. parkkiaineita ja karvasaineita.

Kissanminttu rauhoittaa, lisää hikoilua, poistaa kuukautis- ja                                                 ruoansulatuskipuja, se on lievästi kuukautisia ajava ja                                                            miedosti unettava.

Mirrinminttu 
    Kokeile kissanminttua rauhoittumiseen, lievään    
    hermostuneisuuteen, tai hermostuneisuuden tuomiin
    vatsanväänteisiin, päänsärkyyn, ärtymykseen,                 
    levottomuuteen
    tai unettomuuteen teen tai uutteen muodossa.
    Kissanmintulla on stressiä vähentävä vaikutus ja lisäksi se        auttaa rentoutumaan nukkumaanmenoaikaan. Sitä voi käyttää     myös painajaisuniin.

Kissanminttu sopii myös vauvallekin ja jos äiti imettää, on hyvä tuoda yrtin vaikutus lapselle äidinmaidon kautta tai vastaavasti vauvalle voi antaa pieniä määriä ihonlämpöistä teetä.

Kissanminttu on hyvä apu kuumeessa ja vilustumisissa niin aikuisille kuin myös lapsille.
Kuuma kissanminttutee tai -uute lisättynä kuumaan veteen tuo erinomaisen avun, jos kuume aiheuttaa hikoilua, päänsärkyä, ärtymystä ja kurkkukipua. Kuuma juoma auttaa myös poistamaan nenän tai onteloiden tukkoisuutta, jonka seurauksena hengittäminen helpottuu.

Lieviin ruoansulatuskipuihin ja ilmavaivoihin kissanminttu tehoaa parhaiten lämpimänä ja jäähtyneenä teenä ja/ tai lämpimänä kääreenä. Kissanminttuteetä voi antaa myös lapselle ripuliin tai vauvalle koliikkivaivoihin.
Kissanminttu lisää myös hieman virtsan eritystä.

Kuukautiskivuista kärsivän, herkistyneen tai hermostuneen kannattaa ottaa kissanminttuteetä. Yrtillä voi tosin olla vuodon määrää lisäävä vaikutus, joten siitä voi olla apua myös silloin, jos kuukautiset jäävät väliin. Tehokkainta kuukautisvaivoihin on kissanmintun tuoreesta kukkivasta latvasta puristettu mehu ja kannattaa kokeilla myös näihin vaivoihin kuumaa kissanminttuteetä lisänä kuuman kuuman kissanminttukääreen kanssa.

Jos vauvalle on puhkeamassa hampaita, voit lievittää kipua jäähtyneeseen kissanminttuteehen kastetulla puhtaalla rätillä. Pakasta rätti ja anna se lapselle purtavaksi.
Aikuisten hammaskipu lievenee kissanmintun lehden pureskelulla ja pitämällä sitä kipeän hampaan kohdalla. Ota lehti pois, kun kipu hellittyy. Muistathan varata hammaslääkärille ajan, jos hammassärky palaa!

Kasvin rautapitoisuuden vuoksi, se on hyvä anemiaan. Lehdistä tehty kuuma kääre auttaa kipuihin ja tuhlehduksiin ja kääre on hyvä apu myös nyrjähdyksien, mustelmien tai muihin trauman aiheuttamiin turvotuksiin. Lisäksi tuoreista lehdistä tehty voide tuo apua peräpukamien hoitoon.
Jalkakylpy tehoaa levottomuuteen ja hermostuneisuuteen sekä lisäksi se on hyvä ihon kosteuttaja. Vahva tee on erittäin hyvä myös hiushuuhteluna päänahalle.


KÄYTTÖ:

Kissanminttutee

2 tl tuoretta murskattua kissanminttua tai
1 tl kuivattua kissanminttua
2 dl kiehuvaa vettä

Anna veden jäähtyä noin 5 minuuttia (teetä ei saa tehdä liian kuumaan veteen).
Kaada vesi yrttien päälle ja anna hautua 10 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi. Purista lusikalla yrtistä nesteet pois.
Nauti 1- 3 kupillista päivässä.


Vahva kissanminttutee

30 g kuivattua kissanminttua (minttua tai sitruunamelissaa)
5 dl kiehuvaa vettä

Anna veden jäähtyä noin 5 minuuttia, kuten edellä.
Kaada vesi yrttien päälle, hauduta 10 minuuttia ja siivilöi.
Nauti 2 rkl 1- 3 kertaa päivässä.

Lapsille annos on 2- 3 tl jopa kymmenen minuutin välein kipuun tai ilmavaivoihin.

Makua voit parantaa lisäämällä teehen esim. minttua tai sitruunamelissaa.


Alkoholiuute kissanmintusta

Tuoreesta yrtistä

100g tuoretta kissanminttua
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun:"Kissanminttu, 1:2 80%, päivämäärä"


Kuivatusta yrtistä

100 g kuivattua kissanminttua
5 dl alkoholia (60%)
Nimilappuun:"Kissanminttu, 1:5 60%, päivämäärä"

Kaada yrttiaines puhtaaseen ja tiiviiseen lasipurkkiin ja peitä alkoholilla, sulje kansi. Anna uutteen olla rauhassa 2- 4 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi ja pullota. Lisää nimilappu.
Ota 10- 16 tippaa kolme kertaa päivässä tai 1- 3 tippaa tarvittaessa ennen ruokailua ruoansulatusta edistämään tai illalla rauhoittamaan mieltä.


Kissanminttuöljy ja- voide 

Ensin tehdään tuoreesta tai kuivatusta yrtistä yrttiöljyä ja sen jälkeen yrttiöljystä yrttivoidetta.


Yrttiöljyn perusohje

1/2 l öljyä
tuoretta tai kuivattua yrttiä

Laske vettä kattilaan. Laita teräskulho vesihauteeksi kattilan ylle siten, ettei kulho kosketa kattilaa laittamalla väliin esim. kolme syömäpuikkoa. Kaada öljy kulhoon.

Leikkaa yrtit 2-3 cm:n paloiksi ja lisää niitä öljyyn niin paljon kuin saat mahtumaan. Älä kuitenkaan laita niin paljon, että yrttiä jää öljyn pinnan yläpuolelle, äläkä niin vähän, että öljyyn jää tyhjää tilaa.

Anna veden kiehahtaa, jonka jälkeen se saa höyrytyä ykkösellä tai kakkosella. Lisää kattilaan tarvittaessa vettä, jos se näyttää sieltä loppuvan.

Anna öljyn olla vesihauteessa 1,5- 2 tuntia.

Ota kattila levyn päältä kulhoineen pois ja anna öljyn jäähtyä noin 30 minuuttia.
Pyyhi tämän jälkeen kulhon ulkopuoli tarkkaan reunoja myöten ja siivilöi.

Anna veden erottua öljystä ja kaada yrttiöljy puhtaaseen purkkiin ja anna seisoa rauhassa 4- 7 päivää - eli niin kauan kun öljy kirkastuu. Kaada varovasti öljyt pohjasakan päältä, pullota ja lisää nimilappu:"Tuore kissanminttuöljy, seesamiöljyssä, päivämäärä".


Yrttivoiteen perusohje

4 dl yrttiöljyä
55 g mehiläisvahaa 

Lämmitä yrttiöljy sekä muutaman sentin kaistaleiksi revitty mehiläisvahalevy vesihauteessa.

Anna vesihauteen veden kiehua täysillä (muuten mehiläisvaha ei sula). Hämmennä seosta varoen, koska liian reipas hämmentäminen jäähdyttää seoksen.

Kun vaha on täysin sulanut öljyyn on voide valmis. Pyyhi kulhon alapuoli ja varsinkin sen reunat ja kaada voide varovasti pieniin puhtaisiin lasipurkkeihin.
Sulje kannet ja laita nimilappu vasta sitten, kun voide on jäähtynyt ja jähmettynyt.


Kissanminttukylpy ja jalkakylpy 

2 l kiehuvaa vettä
tuoretta tai kuivattua kissanminttua

Tuore kasvi: laita yrttiaines kattilaanja lisää 3 kertaa yrttiaineksen verran vettä, jonka jälkeen kiehauta ja anna hautua 15 minuuttia. Kaada vatiin ja lisää kylmää vettä kunnes koet lämmön sopivaksi.
Istahda kylpyyn tai laita jalat jalkakylpyyn 10- 20 minuutiksi. Rentoudu!


Kissanminttukääre 

Kourallinen kuivattua tai pari kourallista tuoretta kissanminttua
1 l kiehuvaa vettä

Kaada kiehuva vesi yrttien hienonnetun yrtin päälle, hauduta 15 minuuttia ja siivilöi. Anna jäähtyä sopivan lämpöiseksi.

Kastele pyyhe tai rätti nesteeseen ja purista ylimääräinen vesi posi. Laita kostea, kuuma pyyhe kipeään kohtaan ja anna olla sen paikoillaan 30- 40 minuuttia.


Kissanminttuinen unityyny 

2 rkl kuivattua kissanminttua
noin 20 x 20 cm:n kokoinen kangaspala
narua

Laita kuivattu yrttiaines kangaspalan keskelle, nosta nurkat yhteen ja sido pieneksi nyytiksi. Pidä tyynyn alla.

Huom! jos talossa on kissanmintulle persoja kissoja, kannattaa unityynyyn käyttää muita yrttejä tai jos haluat käyttää kissanminttua, muista ommella pussi tiiviisti kiinni!


Kissanlelu

Ompele pieniä pusseja noin 15 x 30 cm:n kokoisista kangaspaloista siten, että yksi sivu jää avoinaiseksi. Käännä saumat sisälle ja täytä pussit kuivatulla kissanmintulla. Ompele kiinni.

Anna kissalle tai lahjaksi unettomalle ystävälle.


VAROITUKSIA:

Kissanminttu voi lisätä kuukautisvuodon määrää, ja myös raskaana olevilla välivuotoriski voi kasvaa. Kissanminttua ei suositella raskaana oleville!









MINTTU

Minttu
Minttu sisältää mm. parkkiaineita, karvasaineita ja haihtuvia öljyjä, mentonia.

Minttu vahvistaa ruoansulatusta, ne auttavat kuukautis- tai ruoansulatuskipuun ja yskään.

Minttua voi käyttää ilmavaivoihin, ripuliin, hengitystietauteihin ja kannattaapa kokeilla sitä myös pahoinvointiin.

Ulkoisesti minttukylpy rentouttaa ja rauhoittaa ja samalla se tuo helpotusta myös ruoansulatus- tai kuukautisvaivoihin.  

Piparminttukylpy virkistää, viilentää ja lisää ääreisverenkiertoa, joten se on mainio apu lihas- ja nivelkipuihin. Lisäksi se on erinomainen hengitystietauteihin esim. teenä, höyryhengitettynä tai siirappina. 

Piparminttu vähentää veren testosteronia ja lisää estrogeenia ja keltarauhashormonia niin miehillä että naisilla. Naisten parrankasvuun kannattaa juoda 3-4 kuppia teetä päivässä. Miesten tulisi välttää juomasta liikaa minttuteetä, koska se vähentää libidoa ja siittiöiden tuotantoa.

Pahanhajuisesta hengityksetä kärsivän kannattaa kokeilla käyttää säännöllisesti piparminttuteetä tai alkoholi- uutetta, sillä piparmintun haihtuvat öljyt hävittävät mahdollisesti ruokatorveen asettuineita bakteereita ja näin ollen haju häviää. Alkoholiuutetta voi käyttää myös suuvetenä.

Päänsärkyyn, väsymykseen tai migreeniin kannattaa tehdä piparmintusta teetä tai alkoholiuutetta. Kostuta sillä kangaspala ja levitä otsalle.

Piparminttuun tai sen eteeriseen öljyyn tehty voide auttaa kutinaan, hengitystietauteihin (levitä rintaan ja selkään), migreeniin, lihas- ja nivelkipuihin. Voide virkistää ja viilentää. Loistava apu myös pitämään hyttyset loitommalla.

Ulkoisesti piparmintun haihtuva öljy auttaa huuliherpekseen: laita pisara eteeristä öljyä puhkeamaisillaan olevaan kohtaan ja voi olla että herpes voi jäädä sillä kertaa puhkeamatta.


MINTTUA JA SIITÄ VALMISTETTUJA TUOTTEITA VOIT TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.



KÄYTTÖ

Minttutee

2 tl tuoretta murskattua minttua tai
1 tl kuivattua minttua
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada kiehuva vesi yrttien päälle, hauduta 5- 10 minuuttia, siivilöi. 
Juo makeuttamattomana pahoinvointiin, vatsanväänteisiin, ilmavaivoihin tai ennen ruokailun aloittamista.

Hengitystietauteihin käytettynä teen voi makeuttaa hunajalla.

Kokeile teetä migreeniin ottamalla teelusikallinen kuumaa teetä kymmenen minuutin välein.


Minttutee, appelsiinilla

1 tl kuivattua minttua tai
1/2 tl murskattua tuoretta minttua
1 tl kuivattuja appelsiinin kuoria
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada vesi yrttien päälle ja anna hautua 5- 10 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi ja nauti.


Alkoholiuute mintusta

Tuoreesta yrtistä

100 g tuoretta minttua
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun:"Minttu, 1:2 80%, päivämäärä"


Kuivatusta yrtistä

100 g kuivattua minttua
5 dl alkoholia (60%)

Nimilappuun:"Minttu, 1:5 60%, päivämäärä"

Kaada yrtit puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin, petiä alkoholilla, sulje kansi. Anna hautua 2-4 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi. Pullota ja lisää nimilappu.

Annos on 15- 30 tippaa 3 kertaa päivässä.


Minttukylpy

2 l kiehuvaa vettä
tuoretta tai kuivattua minttua

Tuore kasvi: peitä yrtit vedellä.

Kuivattu kasvi: laita yrtit kattilaan, lisää kolme kertaa yrttiaineksen tilavuuden verran vettä.

Kiehauta, anna hautua 15 minuuttia, siivilöi ja kaada kylpyveteen. Lisää kylmää vettä, kunnes lämpötila on sinulle sopiva.


Piparminttuinen suuvesi

2 rkl piparminttu- uutetta (katso yllä oleva ohje alkoholiuute mintusta)
1 dl alkoholia (noin 30%)

Sekoita ainekset keskenään, pullota ja lisää nimilappu.

Sekoita ruokalusikallinen seosta lasilliseen vettä ja kurlaa.


Piparminttusiirappi

1 l vettä
3 dl hienonnettua tuoretta minttua tai
15- 20 g kuivattua minttua
425 g sokeria

Katso ohje blogin etusivulta.

Tarvittaessa ota teelusikallinen siirappia yskään.


Minttuinen hammasjauhe

1dl tuoreita mintun lehtiä
1/2 dl merisuolaa

Kuivata ainekset yhdessä ja jauha sitten hienoksi. Säilytä tiiviissa lasipurkissa.

Laita jauhetta ripaus kostutetun hammastahnan päälle ja harjaa hampaitasi.


Minttuöljy- ja voide 

Ensin tehdään tuoreesta tai kuivatusta yrtistä yrttiöljyä ja sen jälkeen yrttiöljystä yrttivoidetta.

Käytä piparminttuvoiteessa 110g mehiläisvahaa 7 desilitraan valmista öljyä, sillä muuten voiteesta voi tulla liian juoksevaa.


Yrttiöljyn perusohje

1/2 l öljyä
tuoretta tai kuivattua yrttiä

Laske vettä kattilaan. Laita teräskulho vesihauteeksi kattilan ylle siten, ettei kulho kosketa kattilaa laittamalla väliin esim. kolme syömäpuikkoa. Kaada öljy kulhoon.

Leikkaa yrtit 2-3 cm:n paloiksi ja lisää niitä öljyyn niin paljon kuin saat mahtumaan. Älä kuitenkaan laita niin paljon, että yrttiä jää öljyn pinnan yläpuolelle, äläkä niin vähän, että öljyyn jää tyhjää tilaa.

Anna veden kiehahtaa, jonka jälkeen se saa höyrytyä ykkösellä tai kakkosella. Lisää kattilaan tarvittaessa vettä, jos se näyttää sieltä loppuvan.

Anna ölyn olla vesihauteessa 1,5- 2 tuntia.

Ota kattila levyn päältä kulhoineen pois ja anna öljyn jäähtyä noin 30 minuuttia.
Pyyhi tämän jälkeen kulhon ulkopuoli tarkkaan reunoja myöten ja siivilöi.

Anna veden erottua öljystä ja kaada yrttiöljy puhtaaseen purkkiin ja anna seisoa rauhassa 4- 7 päivää - eli niin kauan kun öljy kirkastuu. Kaada varovasti öljyt pohjasakan päältä, pullota ja lisää nimilappu:"Tuore minttuöljy, seesamiöljyssä, päivämäärä".


Yrttivoiteen perusohje

4 dl yrttiöljyä
55 g mehiläisvahaa (kts. yllä minttuöljy- ja voide ohjeistus mehiläisvahan käytöstä!)

Lämmitä yrttiöljy sekä muutaman sentin kaistaleiksi revitty mehiläisvahalevy vesihauteessa.

Anna vesihauteen veden kiehua täysillä (muuten mehiläisvaha ei sula). Hämmennä seosta varoen, koska liian reipas hämmentäminen jäähdyttää seoksen.

Kun vaha on täysin sulanut öljyyn on voide valmis. Pyyhi kulhon alapuoli ja varsinkin sen reunat ja kaada voide varovasti pieniin puhtaisiin lasipurkkeihin.

Sulje kannet ja laita nimilappu vasta sitten, kun voide on jäähtynyt ja jähmettynyt.


Minttusokeri

1 dl kuivattua minttua
4 dl sokeria

Sekoite ainekset keskenään ja aja tehosekoittimen läpi, siiviöi ja kaada tiiviiseen, puhtaaseen purkkiin.

Käytä esim. raparperipiiraaseen tavallisen sokerin sijasta.


Tuore minttusokeri

1 dl tiiviisti mittaan pakattua tuoretta minttua
2 dl sokeria

Sekoita ainekset keskenään ja aja tehosekoittimessa, kunnes lehdet eivät enää erotu.

Käytä jälkiruokien maustamiseen.

Seos säilyy muutamia päiviä jääkaapissa.


VAROITUKSIA:

Suurina määrinä piparminttu löystyttää virtsarakon sulkijalihaksia ja voi näin ollen aiheuttaa ponnistuskarkailua.

Älä käytä piparmintun haihtuvaa öljyä suoraan, sillä voit herkistyä sille. Suurina määrinä haihtuvat öljyt ovat lähes kaikki vaarallisia.

Älä anna mentolipitoisia minttuja vauvoille, sillä pieni lapsi kykenee pilkkomaan mentolia vasta noin vuoden iässä.









SALVIA

Myskisalvia

Salvia sisältää mm. haihtuvia öljyjä (tujonia, borneolia, kamferia), parkkiaineita (mm. rosmariinihappoa ja muita kahvihappojohdannaisia), flavonoideja, karvasainetta ja hartsia.

Salvia vahvistaa karvaan makunsa ansiosta ruoansulatusta ja ruokahalua ja se onkin erinomainen rasvaisten ruokien sulatusongelmissa. Jos tunnet epämukavaa oloa aina syötyäsi rasvaista ruokaa, niin mausta ruokasi salvialla tai vaihtoehtoisesti ota salviaa lääkeyrttinä noin 20 minuuttia ennen rasvaista ateriaa nauttiessasi.

Mausteisuutensa vuoksi salvia auttaa poistamaan lieviä ruoansulatus- 
ja kuukautiskipuja.
                                                 
Salvia auttaa myös suun ja nielun ongelmiin, kuten käheyteen, kurkkukipuun, tekohammashiertymiin ja ientulehduksiin. Näihin vaivoihin auttaa suun kurlaaminen haalealla salviateellä.

Kuuman salviateen nauttiminen auttaa hengitystievaivoihin ja salviateetä voit nauttia myös kahden kuukauden mittaisena kuurina, 3 kertaa päivässä. Salviakuuri ei kuitenkaan auta koti- tai työympäristössä olevaan homeeseen.

Salviasta saa apua hien ja maidon erityksessä, sillä salviatee tai alkoholiuute vähentävät kylmänä nautittuina hien ja maidon eritystä.

Kylmänä nautittua salviateetä kannattaa ehdottomasti kokeilla myös vaihdevuosiin, sillä se on erittäin tehokas hien erityksen hillitsijä ja toisekseen se vähentää vaihdevuosien kuumia aaltoja ja yöhikoilua.

Kuumana nautittuina salviatee tai- uute vastaavati lisäävät hien ja maidon eritystä.

Salvia poistaa myös hermostuneisuutta, sillä on rauhoittava vaikutus ja lisäksi se kohentaa muistia. Muistamisen tukemiseksi riittää yksi kupillinen teetä päivässä.

Vahva salviatee käy myös tummien hiusten hiushuuhteeksi väriä vahvistamaan.


SALVIATUOTTEITA VOIT TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.


KÄYTTÖ


Salviatee

1- 2 tl kuivattua tai tuoretta salviaa
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada yrttien päälle vesi ja anna hautua 10 minuuttia, siivilöi.

Juo 1- 3 kupillista päivässä kylmänä, jos haluat hillitä maidontuotantoasi tai hien erityksiä.

Muihin ongelmiin voit juoda kuumana 1- 3 kupillista päivässä.

Jos haluat peittää salvian karvaan maun, voit lisätä teehen sitruunamehua ja/ tai kurkkua viipaloituna.


Salviaviini

10 g kuivattua ja jauhettua salviaa
5 dl puna- tai valkoviiniä

Kaada yrtti tiiviiseen astiaan, lisää viini ja sulje kansi. Anna muhia viikon verran. Käy tänä aikana heiluttelemassa astiaa silloin tällöin. Siivilöi esim.kahvisuodattimen läpi.

Ota tarvittaessa pari ruokalusikallista kolme kertaa päivässä hermostuneisuuteen ja/ tai väsymykseen.


Alkoholiuute salviasta 

Tuoreesta yrtistä

100 g tuoretta salviaa
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun:" Salvia, 1:2 80 %, päivämäärä)"


Kuivatusta yrtistä

100 g kuivattua salviaa
5 dl alkoholia (60%)

Nimilappuun:" Salvia, 1:5 60 %, päivämäärä"

Kaada yrttiaines puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin ja peitä alkoholilla. Sulje purkki. 

Anna olla 2- 4 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi, pullota ja lisää nimitarra.

Annos 30- 60 tippaa 1- 3 kertaa päivässä.

Kurlaukseen käytä teelusikallinen uutetta lasilliseen lämmintä vettä.


Salviakääre

Kourallinen kuivattua tai tuoretta salviaa
1 l kiehuvaa vettä

Kaada kiehuva vesi hienonnettujen yrttien päälle ja anna hautua 15 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi ja jäähdytä.

Kastele pyyhe tai rätti nesteeseen, purista ylimääräinen neste pois ja laita kostea, kuuma pyyhe hikoileviin käsiin tai jalkoihin. 

Anna vaikuttaa 30- 40 minuuttia.


Salviakylpy

2 l kiehuvaa vettä
salvian maanpäällisiä osia
3 rkl merisuolaa

Tuore kasvi

peitä yrtit vedellä


Kuivattu kasvi 

laita yrtit kattilaan ja lisää kolme kertaa yrttien tilavuuden verran vettä.

Kiehauta, lisää suola ja anna hautua 15 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi ja kaada kylpyveteen

Lisää kylpyveteen kylmää vettä, kunnes tunnet lämpötilan sopivaksi. 

Istahda alas ja nauti.

Kylpy virkistää ja lämmittää.


Hammasjauhe

1 dl tuoretta salviaa, tinjamia tai minttua
1/2 dl merisuolaa

Kuivata kaikki yhdessä, jauha hienoksi jauheeksi ja säilytä tiiviissä purkissa.

Tätä jauhetta voit käyttää hammastahnan sijasta.


Deodoranttipussi 

25 g jauhettua yrttiä mm. salviaa, tinjamia, laventelia, ruusua, minttua ja/ tai muita tuoksuvia yrttejä
25 g ruokasoodaa
150 g peruna- tai maissitärkkelystä

Sekoita keskenään ja laita ruokalusikallinen seoksesta noin 15 x 15 cm kokoisen sideharsokankaan tai muun vastaavanlaisen kankaan keskelle ja tee nyssykkä. 

Sido hienolla narulla kiinni.

Voit koittaa myös käyttää deodoranttia ilman nyssykkää, käsillä kainaloihin hieroen.

HUOM! ei sovi astmaatikoille, sillä se täyttää ilman hetkeksi pienhiukkasilla.
Deodoranttiseos on valkoista, joten se ei ole paljaalla iholla ihan huomaamatonta.


HUOMIOITAVAA:

Salviaa ei suositella käytettäväksi raskauden aikana. Vältä myöskin imetyksen aikana, ellet halua käyttää sitä maidon erityksen lisäämiseen tai tyrehdyttämiseen.

Alkoholiuutteessa on enemmän haitallista tujonia kuin teessä, joten älä ylitä uutteen suositusannosta.

Tujonipitoisuuden takia epilepsiasta kärsivien on hyvä käyttää vain pieniä määriä salviaa.













KANERVA

Kanerva
Kanerva sisältää mm. runsaasti parkkiaineita, flavonoideja (rutiini), piitä, parkkiaineita ja haihtuvia öljyjä.

Kanervan kukista ja kukkivista versolatvoista valmistaan teetä. Kanervalla on rauhoittava vaikutus ja se auttaa lievittämään unettomuutta, kiihtymystä, rauhattomuutta, virtsatietulehduksia ja eturauhasvaivoja. Sitä voi käyttää myös alhaiseen verenpaneeseen, hengitystievaivoihin, maksa- ja sappirakkovaivoihin, reumaan ja kihtiin. Tee on myös hyvä ripulin ja mahakatarrin hoidossa.

Jos saat helposti mustelmia, siihen voi olla syynä hiussuoniston heikentynyt kunto. Rutiinin tehtävänä on lisätä hiussuonten vastustuskykyä, jotta verenvuotoa ei aiheutuisi kovin herkästi. Myös pii edistää viottuneiden                    kudosten paranemista.

Kanervakylvyä kannattaa kokeilla, jos sairastat reumatismia tai kihtiä.


KANERVATUOTTEITA VOIT TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.



KÄYTTÖ


Kanervatee

2 tl kuivattuja kukkia ja lehtiä
2 dl kiehuvaa vettä

Yrtit kiehautetaan vedessä tai vastaavasti voit laittaa yrtit kuppiin ja kaataa veden niiden päälle. 

Annetaan vetäytyä kannen alla 10 minuuttia. 

Siiviöi ja nauti hitain kulauksin.

Jos juot kanervateetä nukahtamisvaikeuksiin, juo kupillinen teetä hitaasti nauttien noin 3 tuntia ennen nukkumaan menoa.

Vatsatulehduksen hoidossa juodaan kupillinen kanervateetä 30 minuuttia ennen ateriaa. Näin kasvin suojaava ja parantava vaikutus pääsee vaikuttamaan ennen ruoansulatustoimintaa.

Mustelmien ehkäisemiseksi tai niiden paranemisen nopeuttamiseksi juo kupillinen kanervateetä 3 kertaa päivässä; aamulla, päivällä ja illalla kolme tuntia ennen nukkumaan menoa. Tämän jälkeen pidetään 2 viikon tauko ja toistetaan hoitojakso tarvittaessa.


Kanervakylpy

2 l kiehuvaa vettä
kanervan kukkia


Tuore kasvi

peitä kanervat vedellä


Kuivattu kasvi 

laita kanervat kattilaan ja lisää kolme kertaa kanervien tilavuuden verran vettä.

Kiehauta ja anna hautua 15 minuuttia, siivilöi ja kaada kylpyveteen.

Lisäää kylmää vettä, kunnes lämpötila on sopivan tuntuinen. Istuudu kylpyyn ja nauti.

Kokeile kylpyä reumatismiin ja kihtiin. Kylpy rentouttaa.



VAROITUKSET:

Kanerva voi nostaa verenpainetta.

KATAJA

Kataja
Kataja on havupuu, jonka "käpyjen" mehevät suomut ovat kasvaneet yhteen pyöreäksi, ensimmäisenä kesänä vihreäksi marjaksi. Toisena vuonna marja kypsyy muuttuen tummansiniseksi ja vähitellen se mustuu ja varisee pois.

Marjat sisältävät kuivina muun muassa 30- 40 % sokeria, 10 % hartsia, noin 1 % haihtuvaa öljyä, 5 % valkuaista, sekä karvas- ja parkkiaineita. 

Katajan marjoja voi käyttää esimerkiksi mausteeksi, rohdoksi ja juomaksi. Nuoria versoja esimerkiksi teeksi, kaljan tekoon, kalan ja lihan savustuseen. Katajan puusta saa erinomaisia astioita ja pikkutavaroita ja juuria voi käyttää rohdoksina marjojen tapaan.

Sinisiä marjoja voi kerätä ympäri vuoden, mutta parhaimmillaan ne ovat myöhään syksyllä. Marjojen keruuta voi tehostaa levittämällä pensaan alle vaatteen tai pyyhkeen ja karistaa marjat joko kepakolla oksia lyöden tai vetämällä oksia "kammalla", joka tehdään lyömällä puukappaleeseen nauloja noin 1- 2 cm:n välein. 

Laita siniset katajanmarjat kuivumaan, joko huoneenlämpöön tai kuivuriin alle 30 asteen lämpötilaan. Marjat saavat kuivua kolme kertaa muita yrttejä kauemmin niiden hartsipitoisuutensa vuoksi.

Katajanmarja sellaisenaan pureskeltuna on hyvin karvaan makuinen. Marjoissa on tulehduksia lieventäviä vaikutuksia, ne vahvistavat ruoansulatusta ja ruokahalua, lisää virtsaneritystä, auttaa lieventämään virtsatietulehdusta ja edistää hien eritystä. Teestä voi olla apua myös kihdissä, sillä se lisää virtsahapon poistamista elimistöstä.

Versoja ja oksia voi myös kerätä ympäri vuoden, mutta teen aineksena ne ovat hyödyllisempiä kevättalvella, jolloin niissä on suurin vitamiinipitoisuus. Katajanneulasista ja nuorista versoista saa oivalista ja hyvin terveellistä teejuomaa. Varsinkin kevättalvella, kun C- vitamiinin puute on suuri, olisi hyödyllistä kerätä tuoreita katajanversoja, jotka hakataan hienoksi ja tehdään teeksi kaataen niiden päälle kiehuvaa vettä. Juomaan voi lisätä myös marjamehua tai sitruunaviipaleen.

Kuuma katajanmarjatee ja -siirappi on erittäin hyvä yskänhoidossa sekä vilustumisissa.
Katajanmarjoja voi käyttää ulkoisesti myös mm. lihas- ja nivelkipuun.



KATAJAISIA TUOTTEITA VOIT TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.



KÄYTTÖ


Katajanmarjatee

1 tl murskattuja katajanmarjoja
1 dl kiehuvaa vettä

Kaada vesi marjojen päälle, anna hautua 10 minuuttia ja siivilöi ja nauti kulauksittain.

Juo 1- 2 kupillista päivässä.


Alkoholiuute katajanmarjasta 

Tuoreista marjoista 

100 g tuoreita marjoja
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun:" Kataja, 1:2 80 %, päivämäärä"


Kuivatusta marjoista

100 g kuivattuja marjoja

5 dl alkoholia (60%)

Nimilappuun:" Kataja, 1:5 60 %, päivämäärä"


Murskaa marjat ja kaada ne puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin ja peitä alkoholilla. Sulje purkki. 

Anna olla 2- 4 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi, pullota ja lisää nimilappu.

Annos 20- 40 tippaa 1- 3 kertaa päivässä.

Älä käytä katajanmarjatippoja jatkuvasti.

Ulkoisesti uutteesta on apua nivel- ja lihaskivuissa. Hiero sellaisenaan kipeään niveleen tai tee siitä kääre:



Kääre katajanmarjauutteesta 


1/2 dl katajanmarjauutetta

1/2 dl vettä

Sekoita keskenään ja kastele pyyhe tai rätti nesteeseen. Purista ylimääräinen neste pois ja laita kostea pyyhe kipeälle nivelelle. Anna kääreen olla paikoillaan 30- 40 minuuttia. 



Katajaviina


20 g kuivattuja katajanmarjoja

5 dl pöytäviinaa

Kaada marjat lasipurkkiin ja lisää viina. Anna olla viikon ajan ravistamalla seosta silloin tällöin. Siivilöi kahvisuodattimen läpi ja ota lasillinen ruokaryyppynä tai käytä ulkoisesti iskiakseen tai nivelkipuun.


Katajanmarjasiirappi 

1 l vettä

3 dl murkattuja tuoreita katajanmarjoja tai
15- 20 g kuivattuja, murskattuja marjoja
425 g sokeria

Kaada marjat ja vesi pieneen kattilaan, kiehauta ja anna kiehua pienellä lämmöllä
10- 15 minuuttia. Siivilöi marjat pois.

Jos haluat vahvempaa siirappia, lisää uusia marjoja samaan nesteeseen, kiehauta ja anna 
kiehua 10- 15 minuuttia. Siivilöi. 

Kaada 2 dl nesteestä takaisin kattilaan ja lisää sokeri. Pienennä lämpö minimiin ja 
hämmentele, kunnes sokeri on täysin sulanut.

Kaada siirappi puhtaaseen lasipurkkiin ja sulje se tiiviillä kannella. 

Nimeä ja kirjoita päivämäärä. Säilytä siirappi jääkaapissa.

Voit lisätä siirappiin keittovaiheessa mausteeksi inkivääriä.

Ota teelusikallinen siirappia ruoan jälkeen.


Katajanmarjakylpy ja jalkakylpy 

100 g murskattuja katajanmarjoja
1 l vettä

Kiehauta marjat vedessä ja anna kiehua vielä 15 minuuttia. Siivilöi, kaada vatiin tai kylpyammeeseen ja lisää kylmää vettä, kunnes kylpyvesi on sopivan tuntuinen. 

Istuudu kylpyyn tai laita jalat hautumaan jalkakylpyyn 10- 20 minuutiksi. Rentoudu ja nauti.

Kylpy lieventää nivel- ja lihaskipuja.


Miedon miehekäs katajainen deodoranttipussi 

1 osa katajan hyvin sihdattua, hienoa sahanpurua
1 osa hienoksi jauhettuja mustaherukan lehteä

Sekoita keskenään ja laita ruokalusikallinen seosta noin 15 x 15 cm kokoisen juustokangaspalan/ sideharsokankaan tai vanhan lakanan keskelle. Ota kankaan nurkista kiinni ja ne hienolla narulla yhteen. 

Voit laittaa seoksen myös puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin ja hieroa sitä puhtailla käsillä suoraan kainaloihin.

Käytä deodoranttina.




VAROITUKSIA:

Katajanmarja ei sovi pitkäaikaiseen käyttöön, sillä se ärsyttää munuaisia, joten jos sinulla on munuaistauti, vältä katajanmarjaa.

Ei sovi myöskään raskaana oleville.



MAAHUMALA


Maahumala
    Maahumala sisältää mm. 6- 7,5 % parkkiaineita, karvasaineita,                haihtuvia öljyjä,     saponiinia ja kasvihappoja. Kasvin seskviterpeenit     eivät ole allergisoivia.

    Maahumaala kuuluu tulehduksia poistaviin kasveihin ja se on                    erinomainen kasvojen alueen limakalvojen tulehduksissa, joten käytä        sitä esimerkiksi kurkkukipuun ja nielun tulehduksiin, korvakipuun,        tinnitukseen ja liiallisen vahanerityksen aiheuttamaan korvatulppaan.

     Erityisesti se tehoaa liiallisen melun aiheuttamaan tinnitukseen ja             tämän lisäksi se tehoaa myös yskän aiheuttamaan sisäkorvan tukkoisuuteen. Se tuo helpotusta  myös pitkittyneeseen flunssaan ja yskään ja siitä on apua myös astmaan.

Siivilöidyllä maahumalateellä voi tehdä myös nenähuuhteluja, sillä se lieventää tai poistaa ontelotulehduksien tuomaa päänsärkyä.

Korvien tukkoisuuteen kannattaa kokeilla 3- 5 tippaa maahumalasta tehtyä alkoholiuutetta 3- 5 kertaa päivässä niin kauan kunnes tukkoisuus häviää.
       
Maahumalassa on mietoja karvasaineita, joten se vilkastuttaa ruoansulatusta. Syö sitä lehti tai pari 20 minuuttia ennen ruokailua.

Parkkiaineiden ansiosta yrtti auttaa sisäisesti käytettynä ripuliin ja ulkoisesti käytettynä peräpukamiin.

Maahumala on lievästi diureettinen, joten sitä voi käyttää niin munuaisvaivoihin kuin myös virtsatietulehduksiinkin.

Ulkoisesti käytettynä yrttiä on käytetty myös haavojen huuhteluun, mustelmiin, ruhjeisiin ja muihin vastaaviin ihon pikkuvaivoihin.

Maahumalan lehtiä voi käyttää mausteena salaatteihin, sitä voi lisätä muhennoksiin, munakkaisiin, liharuokiin ja keittoihiin. Se on hyvä myös yrttilevitteen mausteena.

Jäähtynyt maahumalatee viilentää kesähelteellä mukavasti. Voit makeuttaa sen hunajalla.



KÄYTTÖ


Maahumalatee 

1- 2 tl kuivattua maahumalaa
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada kiehutettu vesi yrttien päälle, anna hautua 10 minuuttia ja siivilöi.

Juo 1- 3 kupillista päivässä.

Tinnituksen hoidossa juo 3 kupillista päivässä kahden kuukauden ajan, kunnes tinnitus loppuu.

Kurlaa teetä kurkkukipuun tai laita sopivan lämpöiseksi jäähtynytttä teetä sopivan suolamäärän kanssa nenähuuhtelukannuun.


Alkoholiuute maahumalasta 

Tuoreesta yrtistä

100 g tuoreita rönsyjä, 1- 3 cm:n palasina
2 dl alkoholia (80%)

Nimilappuun:" Maahumala, 1:2 80 %, päivämäärä"


Kuivatusta yrtistä

100 g vähän aikaa sitten kuivattuja rönsyjä, 1- 3 cm:n palasina
5 dl alkoholia (60%)

Nimilappuun:"Maahumala, 1:5 60 %, päivämäärä"

Kaada yrtit puhtaaseen, tiiviiseen lasipurkkiin ja peitä alkoholilla. Sulje kansi ja anna olla 2- 4 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi ja pullota. 

Lisää nimilappu.

Annos 1- 15 tippaa 1-3 kertaa päivässä.


Korvan höyrytys 

1- 2 tl kuivattua maahumalaa
2 dl kiehuvaa  vettä

Kaada vesi yrttien päälle ja anna hautua 2- 5 minuuttia. 

Kallista korva kupin päälle ja höyryttele tässä korvaasi 10 minuutin ajan.

Käytä tinnitukseen, korvakipuun ja tukkoiseen korvaan.


Hengitysteiden höyrytys 

1- 2 tl kuivattua maahumalaa
2 dl kiehuvaa vettä

Kaada vesi yrttien päälle ja anna hautua 10 minuuttia. Siivilöi.

Tee pyyhkeestä teltta pääsi päälle ja hengittele höyryä 10- 20 minuuttia tukkoiseen nenään, flunssaan ja yskään.


Aivastuspulveri maahumalasta 

Ota hyppysellinen kuivattua ja jauhettua maahumalaa ja vedä sitä nenään. Aivastele.

Käytä esim. ontelotulehduksiin ja korvien tukkoisuuteen.



VAROITUKSIA:

Hevosille maahumala suurina määrinä on myrkyllistä






















KOIVU

Koivu
Koivun lehdissä on mm. haihtuvia öljyjä, C- vitamiinia, A- vitamiinin esiastetta, B2 ja B3- vitamiineja.

Lehdet ovat vaikuttavimmillaan juhannuksen tienoilla ja kymmenkunta päivää sen jälkeen.

Lehtien valkuaisainepitoisuus on korkeimmillaan silmujen puhjetessa, mutta juhannukseen mennessä se laskee nopeasti.

Koivun lehdet lisäävät virtsan, suolojen, kuona- aineiden, hien ja sapen eritystä. Ne irroittavan limaa, alentavat kuumetta ja korkeaa verenpainetta. 

Varsinkin koivun silmut ovat antiseptisia ja koivun lehtiä ja silmuja otetaan yleensä teenä huuhteluterapiaksi virtsatievaivoihin ja virtsakivien ehkäisyyn, maksa- ja sappivaivoihin, suolistovaivoihin, irroittamaan limaa hengitysteistä, kuumeeseen, iskiakseen, reumatismiin ja kihtiin.

Koivun saponiinit virkistävät hellästi munuaisia ja yhdessä koivun haihtuvien öljyjen kanssa saponiinit auttavat liuottamaan kuona- aineita sidekudoksista ja nivelten ympäriltä.
 
Lehtien korkea C- vitamiinipitoisuus parantaa kehon vastutuskykyä ja lisää virtsateiden emäksisyyttä, joka taas ehkäisee bakteerien kasautumista näille alueille.

Koivun lehtiä voi kuivata, jolloin lehdet tulee kerätä alkukesän tienoilla. Lehdet laitetaan ritilän päälle ja annetaan kuivua huoneenlämmössä tai vastaavasti voit käyttää tähän kuivuria.
Kuivattuja koivunlehtiä voi käyttää esim. maustesuolaseoksiin ja leipiin ja sämpylöihin.
Lehtiä voi myös pakastaa.

Myös koivun tuhkaa on käytetty hyödyksi ja koivuntuhkauute onkin hyvin ravinnerikasta, sillä se sisältää valtavan määrän kehollemme arvokkaita pääravinteita. Koivun tuhka sisältää yli 60 mineraalia (fosfori, kalium, magnaani, magnesiumia, rikkiä, sinkkiä, kalsiumia, booria, kobolttia, kuparia ja pienempiä määriä myös muita hivenaineita.

Koivuntuhkauute on emäksinen, joka virkistää syöjäsoluja ja sen valtavat mineraalipitoisuudet vahvistavat tervettä solupohjaa ja vastustuskykyä.

Koivuntuhkauutetta käytetään närästykseen, liikahapposuuteen, ihottumaan, reumaan, kihtiin, maha- ja pohjukaissuolen vaivoihin, suolivaivoihin sekä tulehdus- ja virusalttiuteen. Uute on hyvä tukihoito mm. ihottumien sekä kynsi- ja jalkasienien hoidossa.

Koivun tuhkaa voidaan käyttää myös tuholaistorjunnassa, sillä maahan levitettynä se haittaa sipuli-, porkkana- ja kaalikärpästen munintaa sekä toukkien kuoriutumista. Koivun tuhka toimii myös lannoitteena erityisesti emäksisessä maassa viihtyvien kasvien kanssa.

Koivusta juoksutetaan mahlaa varhaiskeväällä ennen lehtien puhkeamista. Mahla koostuu enimmäkseen vedestä. Sen kuiva- ainepitoisuus on noin 1 % ja tuo prosenttiosuus koostuu suurimmalta osin sokereista, fruktoosista ja glukoosista. Mahla sisältää myös hedelmähappoja, hivenaineita (kalium, kalsium, magnesuim ja magnaani), kivennäis- ja, valkuaisaineita sekä entsyymejä.

Koivunmahlalla nujerretaaan kevätväsymystä ja sitä on käytetty kautta aikojen lievittämään mm. nivel- ja reumavaivoja. Mahla auttaa myös koivun siitepölyallergiaan, jos käytön aloittaa ennen siitepölykauden alkua ja jos sen käyttöä jatkaa siitepölykauden ajan. Sitä voi käyttää myös iholle ja hiuksille siltäänsä.

Koivusta tehdyt saunavihdat auttavat voimistamaan ihon pintaverenkiertoa ja näin ollen kehon nestekierto vilkastuu, koska vihtoessa koivunlehtien tehoaineet pääsevät irtoamaan ihoon. Saunoessa koivun eteeriset öljyt pääsevät vaikuttamaan myös laajalti elimistössä ihohuokosten ja hengityselinten kautta.

Koivunlehtikääreellä on hoidettu ihottumia ja reumaattisia lihaskipuja.
Viileä, kylmään veteen upotettu vihta sopii tulehtuneelle lihasalueelle. Jos lihaskipu on rasituskipua, niin kasta vihta ensin kuumaan veteen ja pidä sitä kipualueella hauteena.

Mieto, mukava löyly ja kiireetön vihtominen alentaa myös verenpainetta.

Enintään muutaman viikon ikäisiä lehtiä voi käyttää salaateissa ja keitoissa.


KOIVUNLEHTEÄ TAI SIITÄ VALMISTETTUJA TUOTTEITA VOIT TILATA SUORAAN RUOHONJUURESTA TAI HYVINVOINNIN.FI SIVUSTOILTA.



KÄYTTÖ


Lievästi puhdistava koivutee 

2 rkl tuoreita silputtuja koivun lehtiä, silmuja tai hiirenkorvia
2,5 dl kiehuvaa vettä

Kaadetaan vesi lehtien päälle, annetaan hautua kannen alla 10 minuuttia, siivilöidään. 

Nauti kulauksittain.

Juodaan 3 kupillista päivässä 14 päivän ajan.


Voimakkaasti puhdistava koivutee 

6 rkl tuoreita lehtiä, silmuja tai hiirenkorvia
2,5 dl kiehuvaa vettä

Haudutetaan kannen alla 10 minuuttia, siivilöidään ja juodaan hitain kulauksin.

Juodaan 3 kupillista päivässä seitsämän päivän ajan.


Verenpanetta alentava tee 

1 tl orapihlajaa
1 tl sitruunamelissaa
1 tl nokkosta
1 tl koivua
1 l kiehuvaa vettä

Laita yrtit astiaan ja kaada kiehuva vesi niiden päälle. Anna hautua 10 minuuttia, siivilöi ja anna jäähtyä.

Nauti teetä haaleana 3 erässä pitkin päivää.

Orapihlajalla on sydäntä vahvistava ja koivulla munuaisia tukeva vaikutus. 

Sitruunamelissa rauhoittaa sydäntä, kun taas nokkonen ja koivu lisäävät virtsaneritystä.


Koivujuoma 

2,5 dl koivunlehtiä
1 l vettä
hunajaa
sitruunamehua

Keitä lehtiä vedessä 10 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi ja sekoita joukkoon hieman hunajaa ja sitruunamehua.

Tarjoa kylmänä. Voi käyttää myös juomasekoituksissa.


Koivunlehtisalaatti 

koivunlehtiä
kaalia
selleriä
porkkanaa

Sekoita kulhoon yhtä paljon hienoksi silputtuja koivunlehtiä, hienoksi leikattua kaalia, raastettua selleriä ja porkkanaa.

Kastikkeeksi käy esim. omenatuoremehu tai laimennettu sitruunamehu.


Koivunlehtiuute 

1 dl koivunlehtiä, silmuja tai hiirenkorvia
1 dl vodkaa

Laita silmut puhtaaseen lasipurkkiin ja kaada vodka päälle. Anna liota 2 viikkoa, jonka jälkeen siivilöi ja säilytä tiiviissä lasipullossa.

Nauti 1 tl uutetta sekoitettuna mukilliseen kiehuvaa vettä.

Irroittaa limaa,  lievittää vatsavaivoja ja sappikipuja.


Koivukylpy 

2 l kiehuvaa vettä
0,5 l tuoreita koivun lehtiä / (voi käyttää lisänä koivunsilmuja, hiirenkorvia)

Laita lehdet pesuvatiin ja kaada kiehuva vesi niiden päälle. Anna hautua 15 minuuttia. Valuta haudutettu vesi kylpyveden joukkoon ja laske päälle kylmää vettä, kunnes vesi on mieluisaa.

Istahda kylpyyn ja nauti. Jos haluat lisää tuoksua kylpyysi, niin ripottele veteen vielä tuoreita koivunlehtiä.

Koivukylpy kosteuttaa ihoa. Ohjetta voit käyttää myös hiushuuhteeksi.


Koivukuorinta 

1 dl tuoreita koivunsilmuja tai hiirenkorvia
5 dl hienoa merisuolaa
2 dl kasvisöljyä (esim. auringonkukka-, oliivi-, kookos-, manteliöljyä)
1 tl raastettu sitruunankuori
1 rkl hunajaa

Kaada kaikki aineet astiaan ja sekoita ne tehosekoittimella. Seoksen tulee olla hieman valuvaa, joten lisää tarvittaessa öljyä. Jaa seos pieniin puhtaisiin lasitölkkeihin.

Käytä kuorintaa suihkun kosteuttamalle iholle pesun jälkeen ja huuhtele lopuksi haalealla vedellä.

Voide säilyy hyvin viikkokausia.


Koivu- hunajanaamio 

2 dl hunajaa
1 dl tuoreita koivunlehtiä
1 dl koivun mahlaa

Sekoita hunaja, koivunlehdet ja mahla tehosekoittimessa soseeksi. Laita valmis naamio puhtaisiin lasipurkkeihin ja sulje tiiviisti.

Levitä kostealle iholle. Naamiota voi käyttää myös vartalovoiteeksi.

Anna naamion vaikuttaa 10 minuuttia ja huuhtele.

Koivunaamio virkistää ja kosteuttaa ihoa.


Koivushampoo 

2 dl koivunlehtiä
pullollinen vettä

Täytä puhdas, avarasuinen vesipullo vedellä ja koivunlehdillä. Sulje ja ravista, niin kauan kunnes koivun saponiinit alkavat vaahdota vedessä. Siivilöi.

Valele koivunvettä hiuksiin ja pese kuten normaalisti.

Shampoo jättää hiuksiin koivuisen tuoksun ja se parantaa hiusten kiiltoa.


Koivunlehtipipo päänsärkyyn 

Kastele hiukset kylmällä vedellä ja täytä puuvillapipo koivunlehdillä. Aseta pipo päähän.

Hellepäivinä käsittely taltuttaa myös alkavan päänsäryn.

Muista juoda vettä!


Koivuntuhkauute 

Koivuhalkoja poltetaan puhtaassa uunissa tai jollakin puhtaalla alustalla ja niistä syntynyt tuhka siivilöidään kiinteiden ainesten poistamiseksi. 

Sekoitetaan yksi kahvikupillinen uhkaa viiteen kahvikupilliseen vettä ja keitä 10- 15 minuuttia. Annetaan jäähtyä, jotta sakka valuu pohjaan.

Otetaan keitosta kaksi suurta ruokalusikallista kahvikuppiin ja täytetään kuppi vedellä.

Juo laimentamaton uutetta 3 kertaa päivässä.


Mahlan juoksuttaminen 

Koivun rungon tyveen porataan yläviistoon n. 5 cm läpimittainen reikä, johon laitetaan reiän kokoinen puhdas muoviputki. Putken toinen pää johdatetaan kannella peitettyyn puhtaaseen muoviämpäriin. Muoviämpäri kannattaa suojata hyvin, sillä sinne voi hyvin äkkiä eksyä makean nälkäisiä muurahaisia.

Kun mahla on saatu juoksutettua, puussa oleva reikä puhdistetaan ja se suljetaan puutapilla.

Järkevintä on juoksuttaa mahlaa puista, jotka ovat saaneet kaatotuomion. 

Suuresta koivusta voi saada viikon aikana mahlaa yli 50 l.

Muistathan, että mahlanottoon tarvitaan maanomistajan lupa!

Mahla säilyy noin 2- 5 vrk jääkaapissa, jonka jälkeen se alkaa käydä simaa muistuttavaksi juomaksi. 

Mahlan säilyvyyttä voidaan parantaa esimerkiksi kuumentamalla se lähelle kiehumispistettä ja pullottamalla se kuumana puhtaisiin pulloihin.

Pakastaessa mahla säilyy hyvin, eikä sen maku muutu juuri lainkaan.

Mahlaa voidaan käyttää veden sijasta missä tahansa ruoanlaitossa esimerkiksi pullien tai sämpylöiden leipomisessa. Sitä voi käyttää myös viininvalmistuksessa.


Mahlasiirappi 

Kaada haluttu määrä mahlaa kattilaan ja sekoita sitä niin kauan, kunnes se sakenee.

Purkita puhtaisiin lasipurkkeihin.

Mahlasiirappi on hyvä säilyttää jääkaapissa tai pakastimessa.


Minttumahla

1 l mahlaa
vähän vajaa teelusikallinen kuivattua minttua
1,25 g sitruunahappoa
hunajaa maun mukaan

Mahla kiehautetaan, jonka jälkeen lämpimään mahlaan lisätään kuivattu minttu, sitruunahappo ja hunaja.

Purkita puhtaisiin tiiviskantisiin lasipurkkeihin.



VAROITUKSIA:

Koivunlehtiä ei pidä käyttää sydän- tai munuaissairaudesta johtuvan turvotuksen yhteydessä.

Koivun siitepöly, lehtien sisältämä salisylaatti ja mahla voivat aiheuttaa allergisia reaktioita.

Diabeetikoille runsas lehtien nauttiminen voi aiheuttaa liian nopeaa verensokerin alenemista.